sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Viimeiset seitsemän päivää

Erään ennusteen mukaan alkuviikosta sää Mont Blancilla viilenee ja pakkasraja hiipii alaspäin. Viimeisin tiedote (lauantaiaamulta) Gouterin majalta kertoo vuorella olevan edelleen vaarallista, vaikka lämpötila on hiukan laskenut.

Minusta on nyt tullut vähän taikauskoinen: en halua puhua enkä edes kovin paljon ajatella vaihtoehtoa, ettei huiputukseen lähtö onnistuisi. Oppaamme Pette mainitsi myös vaihtoehtoisen reitin. Se on Gouterin reittiä haastavampi, mutta sitä harkitaan, mikäli alkuperäisen suunnitelman mukainen reittimme pysyy suljettuna. Ja jos Mont Blancin huiputus ei tule kyseeseen mitään meille soveltuvaa reittiä, voi vielä harkita kohteen vaihtamista. Päätökset tekee Pette.

Janiina Ojanen Vuorenvalloitus
Viestittelimme tässä viikolla kiipeilyparini Lakun kanssa. Molemmilla on sama ajatus: Mont Blanc on tavoitteemme ja jos sinne on jokin meille mahdollinen reitti auki, toivomme Petten päätyvän siihen. Kirjoitin Lakulle näin:
"Blancille on päästävä. Sen päätin viime syksynä ja se ajatus ei ole muuttunut. Nyt ja jos ei nyt, ensi vuonna uudelleen. Ni ***tana. :)"
Vastauksen kirjainten lomasta saattoi lukea naurua:
"Mä arvasin... Mä niin arvasin..."

Valmistautuminen jatkuu suunnitelman mukaan. Tein viimeiset kunnon treenit tämän viikon puolivälissä ja nyt olen levossa. Olen päivittäin tehnyt kevyitä, lyhyitä lenkkejä, jotta aineenvaihdunta pysyy tehokkaana ja lihakset vetreinä. Paljon lihashuoltoa on ohjelmassa: venyttelyä ja rullausta. Hierojani Katja avaa nyt kaikki lihakset, jotta jumitukset eivät hidastaisi minua. Olen aloittamassa tankkausta. Koska vatsani on kovin herkkä muutoksille ja muutenkin jännitän vatsallani, tankkaus tehdään maltillisesti. Hiukan lisää suolaa ja lisää hiilihydraatteja usean päivän aikana.

Kaikkineen lepotankkaus tuntuu hiukan vastenmieliseltä. Olen malttamaton ja tekisi mieli kuopia maata. On kuin syke olisi pysyvästi normaalia korkeammalla, aistit hiukan ylikierroksilla ja olo jotenkin virittynyt. Kunnon juoksulenkki ja punttitreeni varmaan auttaisivat päästämään höyryjä, mutta valmentajani Tapio kielsi ehdottomasti kaiken "riehumisen".
Janiina Ojanen


Vatsa on jännityksestä solmussa. Mutta olen pakottanut itseni syömään kaiken vaaditun. Hyvä uutinen on, että vatsa on alkanut hyväksyä geelejä, kunhan niitä ottaa vähän kerrallaan. Tapsan ohjeesta testasin myös luomu-proteiinipatukoita ja ne sopivat vatsalleni paremmin. Lisäksi ne ovat hiukan kosteita, eivätkä siis janota yhtä paljon kuin tavalliset tahmapötkylät.

Tytär on rauhallinen, mikä ilahduttaa minua. Välillä hän ottaa Vuorenvalloituksen puheeksi, mutta vaikka häntä jännittää ja huolestuttaa, puhuu hän nyt asiasta jopa hiukan ylpeänä. Ehkä olen onnistunut peittämään levottomuuteni häneltä. Olen pyrkinyt järjestämään meille yhteistä rentoa kesälomapuuhaa tässä kotikulmilla kuitenkin siten, että pidän normaaleista rutiineista kiinni. Tytär on luonani torstaiaamuun asti. Siihen asti en aio tehdä mitään näkyvää pakkaamista. Kun hän sitten lähtee isälleen, luultavasti tirautan oikein kunnon itkut. Annan itselleni hiukan aikaa päästää "äiti-angstin" ulos. Sitten rakennan ison varustekasan olohuoneen lattialle ja pakkaaminen voi alkaa.

Törmättäessä tutut toivottavat onnea ja lupaavat seurata reissua Facebookissa ja blogissa. Olen saanut kannustusviestejä ja taputuksia hartioille. Minulle tulee siitä arvokas olo. Sellaisetkin ihmiset, joiden kanssa en ole tekemisissä joka päivä, välittävät ja toivovat minun onnistuvan.

Erityisen liikuttunut olen läheisteni, perheeni ja ystävieni tavasta osoittaa tukensa. Viimeisen parin viikon aikana moni heistä on halunnut tavata. Tapaamisissa ei paljoakaan ole puhuttu edessä olevasta reissusta, on vain vietetty ihanaa aikaa yhdessä. Vasta viimeinen halaus on ollut se hetki, jolloin kannustuksen sanat on kuiskattu korvaani. Se on nostanut kyyneleet silmiini joka kerta.

Odottavan aika on pitkä, mutta vähiin käy se pitkäkin aika ennen kuin loppuu. Tik tak.
Janiina Ojanen

15 kommenttia:

  1. Tsemppiä odotukseen! Täälläkin on peukut pystyssä, että pääsisitte matkaan. Peukutetaan itse kiipeämistä sitten vielä erikseen, kun sen aika on käsillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viikon päästä ollaan jo vuorilla! :)

      Poista
  2. Täälltäkin oikein rutkasti onnea että pääsette matkaan ja että pääsette vuorelle ja huipulle.
    T. Eimi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eimi! Ihanaa, kun olet ollut mukana, koko matkan. :)

      Poista
    2. Tottakai ja olen mukana myös niissä seuraavissa matkoissa ;)

      Harmittavan vähän olen ehtinyt kommentoida mutta jokaisen kirjoituksesi olen lukenut usein vielä monta kertaa. Sulla on kirjoittamisen lahja hallussa. Niin hurmaavia kirjoituksia.

      Chamonix on muuten aivan ihana pieni kaupunki myös kesällä. Toivottavasti ehditte edes hetken nauttia tunnelmasta.
      T. Eimi

      Poista
  3. Tik tak, oikein kouras mun mahast, ku luin ton jutun, viimiset 7 päivää. Onneks oon viel lomal tän viikon, ni saan seurata tilannetta ja sun blogii, jos tulee jutunjuurta. Kirjota vaa ajatuksias tänne, se helpottaa painetta. ku et pääse riehumaa. Jännityksellä täällä seurataan tilannetta, ku synnytystä. Kiva, ku sukulaiset on käyny moikkaamas, ni ajatukset on vähä sulta lennelly muualle, mut toi loppuhalaus on varmaa järkkytunne, ehkä jossaa määrin mul sama tunne, ku mut tökätää juoksemaa, ni joskus tuntuu, että ku ei nyt vaa kävis matkal mitää ja tää on viiminen halaus, mut maalissa on porukat ollu vastassa, taas selvisin! Näin silmissäni sen sun röykkiön tavaroit olkkarin lattialla, johan se painaa ku synti? Paljos sun rinkka suurinpiirtein painaa, jonka joudut kantamaan? Ota maltilla geelejä, ni mahas ei reagoi, nyt maltti on valttii!! Mites muutes toi Laku, joka lähtee kuvaamaan, oliks se niin? Hänenhän on pitäny harjotella myös kaiken aikaa ja tosiaan raahata viel ne kuvauskamat mukana, no Paulahan laulaa "toisiamme tukekaamme", joten näin se varmaan menee, kaverii ei jätetä! Lähen saareen keskiviikosta sunnuntaihin, mutta yritän pysyä linjoilla, jotta tiiän mitä täällä tapahtuu. Peukut, varpaat, nenäkii jo pystyssä teille. T. Leena

    VastaaPoista
  4. Kyllä tietysti varusteet painavat ja muutenkin mukaan tulee kaikenlaista mutta perusvaatteita otan mukaan mahdollisimman vähän. Niitä voi sitten täydentää paikanpäällä. Onneksi iso osa kamoista jää Verbiereen ja itse huiputukseen otetaan vain pieni reppu mukaan ja sinne minimaalinen kuorma.

    Laku on myös harjoitellut kovasti ja ratkonut kuvauskalustoon liittyviä haasteita. Hän asuu melkein 300 km päässä Tampereelta, joten emme ole nyt viime kuukausina tavanneet kuin pari kertaa. Mutta viestit ja puhelut kulkevat ja päättäväisellä, positiivisella fiiliksellä myös kiipeilyparini on lähdössä seikkailuun.

    Kiitos Leena, kun jaksat meitä tsempata! Ja treeni-intoa sinne kovasti!

    VastaaPoista
  5. Koskettava tekstiä halaamisesta.Vähän samantapaista kun isä kuoli pari vuotta sitten,sukulaiset ja tuttavat tuli kylään kukkapuska kädessä,tuli juteltua ihan muusta ja vasta lopussa tuli herkistelyvaihe.
    Minäkin tulisin antamaan " viimeinen" halaus jos asuisin pikkasen lähempänä ja muutama sana korvan lähellä sanoisin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, mitä tarkoitat, vaikka saamani halaukset ovat hiukan eri tunnelmaisia, eivätkä yhtä dramaattisia, kuin tilanne, jota kuvailet. Kiitos tsemppauksestasi!

      Poista
  6. Sorry,ei ollut tarkoitus julkaista tuossa muodossa,lähti omia aikoja. Puhelin on perseestä ( CAT) tekee välillä mitä haluaa enkä tiennyt pystyykö poista julkaistu teksti.

    VastaaPoista
  7. Löysin blogisi viime viikolla. En edes tiedä, mistä tai miksi. Olen lukenut melkein kaikki tekstit nyt. Koen valtavaa samaistumisen tunnetta siihen tunteeseen, että elämää täytyy elää juuri nyt. Ehkä siksi, että olen myös nainen ja yhden lapsen äiti. Ehkä siksi, että vuoret ja erityisesti jäätiköt ovat jotenkin aina kiehtoneet minua. Kolme vuotta sitten listatessani paikkoja, joihin haluaisin matkustaa - no, puolet niistä oli jotenkin vuoriin kohdistuvia reissuja.. Kirjoittelin niistä täällä.


    Ehkä myös siksi, että olen juuri niin uhkarohkea, että haluaisin tuollaisen reissun joskus tehdä. Voin samaistua niin hyvin siihen tunteeseen, jossa ehkä omasta puolesta ei pelota, mutta kun on tuo lapsi. Ja todellakin haluan opettaa hänelle, että unelmia tulee tavoitella, vaikka ne välillä tuntuvatkin muiden mielestä hölmöiltä. Elämä ei ikinä ole täysin riskivapaata. Mut sille, että ylittää itsensä ja saa onnistumisen kokemuksia, ei voi pistää hintaa. Maailma tarvitsee sinun kaltaisiasi roolimalleja, kiitos tästä matkasta ja siitä, että olet jakanut sen meille lukijoille.

    Ja jos käy niin, että MB on tältä kesältä suljettu, se tarkoittanee sitä, että henkistä kanttiasi testataan ihan todella. Luettuani blogisi voin suoraan sanoa, että on vain ajan kysymys, milloin sinä kiipeät sinne huipulle. En usko alkuunkaan, että luovuttaisit nyt vaikka sää sanoisi ei. Vuosi se on ensi vuonnakin.

    Tsemppiä viimeisiin päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kati!
      Mahtavaa, että löysit tänne! Kävin tutustumassa listaasi, varsin vaikuttava se onkin ja suurimman osan kohteista, ellei jopa kaikki, voisin liittää suoraan myös omalla toivelistalleni.

      Kun päätin kirjoittaa tarinani muistiin, halusin tehdä sen itseäni varten. Jotta en unohtaisi yhtään oppia, jonka olen saanut. Ja jotta tyttäreni voisi vielä joskus elää tämän kokemuksen uudelleen ja nähdä sen myös minun näkökulmastani.
      Sitten mieleen tuli ajatus kirjoittaa tarina julkisesti. Ajattelin, että jos yksikin ihminen löytää tarinasta itselleen jotain, kasvaa sen arvo moninkertaiseksi. Silloin se ei ole vain minun matkani. On myös hienoa kohdata samankaltainen arvomaailma.
      Voit siis vain kuvitella, kuinka iloiseksi viestisi minut sai!

      Kiitos innostavista sanoista, kannustuksesta ja onnea omien vuoriesi kanssa!

      Poista
  8. Niin tosiaan jos kävis niin huonosti et Pette päättä et on liian varallista kiivetä sitä reittiä mitä olette suunnittelut ei pidä lannistua,vaikka vituttais niin perkeleesti. Uskon vahvasti et jos luonnon takia pitää muutta tai siirtää jotain niin siihen on joku tarkoitus joka selviää joskus myöhemmin,koska olen oppinut et luonto varoittaa etukäteen jos osaa tulkita tietyt merkit oikein. Siihen oppaat on koulutettu ja sitä pitää hyväksyä.
    Itellä on ollut muutama kerta henki katkolla vaikka olen huomannut vaaran, mutta silti pitänny kokeilla. Luovuttamalla kun vaara on liian lähellä on viisauden merkki koska kukaan ei tulee kiittää jos käy huonosti vaan siitä saa tyhmän leimaa otsaan. Itellä taitaa olla tuo jälkimmäinen. Luultavasti johtuu siitä että teen asioita ensin ja sit vasta miettii et mitäs nyt näin pääsi käymään.
    Mutta toivottavasti valloitus totetuu turvallisesti.
    Tsemppiä teille molemmillä ,Laku on vähän päässyt unohtomaan,herkämpi kaveri vois jo tuntea syrjintä,vaikka hänellä on iso vastuu huolehtia sinusta ja kamera aina valmiina kun olet sitä mieltä et nyt tulis hyvä kuva..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti olet oikeassa: vuorta ja luontoa pitää kunnioittaa! Onneksi Pette tuntee vuoren olosuhteineen ja tietää, mitä tekee. Hänen sanansa on lakimme.

      Huolehdimme kaikki toisistamme, mutta jokainen kantaa vastuun omasta suorituksestaan. Sillä tavalla syntyy paras tiimi. Jee, kohta mennään! :)

      Poista

Kiitos, kun kysyt, tsemppaat ja/tai kommentoit Janiinan Vuorenvalloitusta!