Täytä laukku, nollaa mieli

Tyttäreni lähtiessä upotin kasvoni hänen hiuksiinsa ja vedin syvään henkeä, jotta saisin mukaani niin paljon hänen tuoksuaan kuin mahdollista. Kuiskasin muutaman rohkaisevan sanan ja suukotin poskea. Hymy oli liimattu kasvoilleni, kunnes näin pienen selän katoavan porttikonkiin. Silloin annoin periksi ja itkin sydämeni pohjasta. En sillä tavalla naisellisesti: hiljaisia huokauksia kyynelhelmet poskilla eteerisesti ikkunasta ulos tuijottaen. Vaan purin pahan oloni toimintaan: nenä punaisena ja valuen, kyyneleiden sokaisemana huidoin imurilla ympäri asuntoa ja kuulostin luultavasti nuhaiselta norsulta.

Hyvät itkut keskeytti puhelu kiipeilypariltani. Hän oli jo pakkaamassa, koska viettää pari päivää Helsingissä ja tulee sitten suoraan lentokentälle. Kävimme lyhyesti läpi matka-aikataulun ja muutaman muun detaljin.
– Nähdään kentällä, päätimme puhelun, ja minäkin päätin katsella varusteita hiukan kasaan, kun itkukaan ei oikein enää irronnut.

Nyt asunnossani on hiljaista. Iso vihreä armeijamallinen laukku makaa olohuoneen lattialla. Sen vieressä on iso kasa tavaraa. Keon vieressä lattialla lojuu hevosenkenkä. Isä antoi sen minulle syntymäpäivälahjaksi maaliskuussa:
– Tiedän, ettet ole taikauskoinen. Mutta minun mielikseni laita tämä sen kaapin oveen, jossa säilytät kiipeilyvarusteitasi.

En laittanut hevosenkenkää oveen. Mutta otan kaiken tarjolla olevan onnen nöyrästi vastaan, joten hevosenkenkä on viime kuukaudet ollut varustekaapissa hyllyn reunalla. Ja jollain tavalla siitä on tullut merkityksellinen esine minulle. Punnitsen sitä kädessäni hetken, vien sitten takaisin kaappiin ja asetan takaisin paikalleen, nyt tyhjennetyn hyllyn reunalle.

Vuosien mittaan olen oppinut matkustamaan suhteellisen kevyesti. On kuin jokaiselle reissulle lähtiessä ottaisi mukaan yhden tavaran vähemmän kuin edellisellä kerralla. Tällä kertaa ei lentolaukku riitä. Pyrin kuitenkin pakkaamaan mahdollisimman kevyesti, jotta voin ottaa lentomatkan ajaksi osan Lakun kameravarusteista omaan laukkuuni. Olen viime viikkoina tehnyt useammankin listan mukaan pakattavista tavaroista. Jokainen listoista sisältää aika lailla samat tavarat eri järjestyksessä:

• passi, matkustus- ja vakuutusdokumentit
• tietokonepiuhat ja puhelimen laturi
• matkaopas ja pokkari luettaviksi
• reppu
• otsalamppu
• aurinkolasit ja strap (suojalasit kovan tuulen varalle tuo Laku)
• korvatulpat, varpaanlämmittimet
• ea-tarvikkeet ja puhdistusliinat
• alusvaatteet ja -kerrastot, sukkia
• välipuku
• kuoripuku ja toppatakki
• hanskat, pipo, merinovillainen putkihuivi
• vaelluskengät, lenkkarit  (Tomsit jalkaan, jos menee tiukille kentällä vaihdan vaelluskengät lennon ajaksi, koska ne ovat eniten tilaa vievät ja painavimmat)
• tyttötarvikkeiden supistettu valikoima ponnarilenkeistä meikkeihin
• piilolinssejä ja silmätippoja, silmälasikotelo (matkustan silmälasit päässä)
• treenivaatteita harjoituspäiville
• kesämekko vapaapäiviä varten (mutta vain yksi, jotta saan syyn edes hiukan shoppailla Genevessä)

Paikanpäältä vuokrataan vielä jääraudat, hakku, kypärät ja sen sellaista. Aion myös ostaa pesuaineet, aurinkorasvat, juomapullot ja huiputuseväät periltä.

Tarkemmat kuvaukset huiputusvarusteista löydät täältä.

Viime päivinä Mont Blancin olosuhteissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Tämänhetkisen tietoni mukaan Gouterin reitti ja maja ovat pysyneet suljettuina ja freezing point (korkeus, jossa lämpötila laskee alle nollan) on noin 3500 metrissä mutta ennusteiden mukaan se on nousemassa takaisin 4000 metrin hujakoille.

Tuntemukseni kiertävät kehää huolestumisesta ärtymyksen kautta hyväksyntään, aloittaakseen kierroksen taas uudelleen. Ajatukset leijuvat ohitse ilman, että saan kunnon otetta yhdestäkään. Vielä on aikaa olosuhteiden muuttua. Mutta voi myös käydä niin, että valmistauduttuani kymmenen kuukautta en saa edes tavoitella Mont Blancin huippua. Jos kohde vaihtuu lennosta ja päädymme pyrkimään jonkin toisen vuoren huipulle, pystyykö oman pään nollaamaan ja kokemuksesta nauttimaan ilman, että vilkuilee olkansa ylitse? Toivon niin. Uskon niin. On vaan pistettävä oma pää kääntymään. Taas tehdään, ei yritetä.

Hitto, kun täällä on hiljaista.