sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Uudet polut johtavat tähtiin?

Joskus siinä, miten ja missä järjestyksessä elämän valinnat ilmestyvät eteemme, on jotain lähes kohtalonomaista. Silti en usko "elämä kantaa" -tyyppiseen asioiden järjestymiseen tai hyvään onneen.
Minä ajattelen, että jokainen rakentaa oman onnensa ja kohtalonsa. Kun päätämme haluta jotain, alamme (tiedostaen ja usein myös tiedostamatta) ohjata elämäämme tuota tavoitetta kohti ja tehdä valintoja, jotka tukevat sen saavuttamisessa.
Onnistumiseen vaikuttavat tietenkin myös ulkoiset asiat, kuten muut ihmiset ja olosuhteet. Välillä kontrollimme ulottumattomissa olevilla tekijöillä on jopa ratkaiseva merkitys. Silti en suostu siirtämään vastuuta onnistumisesta tai epäonnistumisesta sattuman varaan. Vaikka esimerkiksi epäonnistumiseen johtaneisiin syihin kuuluisi hallintani ulkopuolella olevia tekijöitä, eniten vaikutusta on sillä, miten itse toimin. Teen parhaani (ja jos en, se on taas toinen juttu, mutta edelleen itsestäni kiinni). Jos se ei riitä,  pitää oppia epäonnistumisesta ja tehdä uudelleen – tai tehdä jotain muuta. "You win or you learn" sanoo vanha sanontakin.

Epäonnistuminen on myös suhteellista ja monesti todellinen kysymys on, miten se määritellään. Esimerkiksi ensimmäisenä kiipeilyvuotenani vaaralliset sääolosuhteet estivät Mont Blancille menon kokonaan. Sen voisi nähdä huonosta onnesta johtuvana epäonnistumisena. Mutta vuorikiipeilylajiin kuuluu sopeutuminen sää- ja tilannemuutoksiin. Niinpä muutimme lennossa suunnitelmaa, ja kiipesimme Blancin sijasta Monte Rosalle. Huiputin vuoren ja koin onnistuneeni. Polku alkuperäisen tavoitteen saavuttamiseen oli odotettua pidempi, mutta seuraavana vuonna palasin Mont Blancille ja pääsin huipulle.

(Sivumainintana muistuttaisin myös, että samalla tavalla on väheksyvää selittää jonkun toisen onnistumista hyvällä onnella. Oikeassa paikassa oikealla hetkellä olemiseenkin on johtanut sarja aiempia valintoja.)

Tämä ei missään tapauksessa ole ylemmyydentuntoa. Päinvastoin. Nimittäin tavoitteen saavuttamisen kauneus piilee sen rujoudessa: usein kyse on ennemminkin halusta yrittää uudelleen ja oppia erehdyksistä kuin siitä, että asiat onnistuvat ensimmäisellä yrityksellä. Nimittäin yleensä ne, jotka tekevät paljon, tuppaavat onnistumaan – ennemmin tai myöhemmin. Ulkopuolinen vain ei välttämättä näe, paljonko karmit kolisevat matkan aikana.

Miksikö pohdin näitä?
Viime kesänä havahduin alati vahvistuvaan tunteeseen, että tarvitsen muutoksen – tai oikeastaan useampia. Olen aika intuitiivinen ihminen ja siksi en pidä tuota levotonta oloa pahana. Se tarkoittaa, että ollaan tultu tienhaaraan ja on valintojen aika. Kun edellisen kerran tunsin tuota levottomuutta, alkoi prosessi, jonka seurauksena kaksi vuotta myöhemmin löysin itseni Mont Blancin huipulta.

Kyse ei ollut suunnan muuttamisesta. Olin jo pitkään tiennyt kurssin olevan pääpiirteiltään oikea. Mutta polkuni tuntui kiemurtelevan loputtomasti ja se turhautti. Aiemmin sopivat asiat tuntuivat nyt erilaisilta, enkä oikein osannut sanoa miksi. Kesti hetken oivaltaa, että maailmani ei ollut muuttunut. Mutta minä olin.

Niinpä Mont Blancilta palatessani tein päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Mont Blanc -unelma toteutuessaan ei jättänyt tyhjiötä, vaan kasvoi ja jalostui entistä suuremmaksi: Parin kuukauden kuluttua tavoittelen Elbrusin huippua. Syksyllä suunnitteilla on käydä trekkaamassa Mount Fujilla Japanissa. Listallani vuoroaan odottavat myös ovat Kilimanjaro, Aconcagua ja Denali.

Sanotaan, että suuret asiat elämässä harvoin saapuvat yksin. Niin kävi nytkin. Polku viime syksystä tähän päivään on ollut polveileva ja välillä raskaskin. Olen saanut ja joutunut priorisoimaan asioita ja ajankäyttöäni, hyväksymään oman rajallisuuteni ja tunnistamaan vielä käyttämättömät voimavarani ja potentiaalini.

Mutta suunta on säilynyt. Viiden viikon kuluttua lähden kohti Euroopan mantereen korkeimman vuoren, Elbrusin huippua. Askelissa mukana kiipeilyparinani kulkee Heikki, johon tutustuin Mont Blancilla. Kaukasuksen lumihuipun lisäksi kesän aikana sukellan hänen kanssaan Portugalin rannikolla ja jatkan – vielä toistaiseksi huteria – askelia sukelluksen opettelun kanssa.

Vuorten huipuille, merten syvyyksiin – joten miksipä ei tähtiin?

Viime syksynä törmäsin suomalaisen Cohu Experience -nimisen yhtiön Space Nation -konseptiin, jonka tavoitteena on tarjota meille jokaiselle mahdollisuus oppia avaruusmatkailun vaatimia taitoja ja matkustaa avaruuteen. Suuri tavoite kaupallisen astronauttiohjelman takana on vielä avaruusturismiakin suurempi: se on sekoitus ihmisen unelmien toteuttamista, oman täyden potentiaalin tunnistamista ja käyttöön ottamista sekä ihmiskunnan paremman huomisen tavoittelua. Space Nation oli käsittämättömän kiehtova, ja lumoutuneena aloin seurata heidän matkaansa.

Taas kerran yksi asia johti toiseen, ja huhtikuun alussa aloitin uuden työn Space Nationin viestinnän johtamisen parissa. Nyt kolmannen työviikon jälkeen olen käsissäni olevasta haasteesta hiukan häkeltynyt mutta innoissani: minä todella teen töitä joka päivä edistääkseni ihmisten mahdollisuutta kehittää itseään ja tavoitella unelmiaan!

Muutos on hyvästä. Tänään peilistä minua katsoo hyvin onnellinen nainen sydän tyynenä ja mieli täynnä jännitystä uusien seikkailujen edessä. Valinnat on tehty. Polku piirtyy selkeänä edessä. Mennäänkö?


p.s. Jos haluat tutustua Space Nationiin, kurkkaa www-sivumme ja Facebookimme.

Tyttäreni Negevin autiomaassa Israelissa talvilomamatkallamme