sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Visualisoi se! – Vuorenvalloitus valokuvina

Valokuva on kuin prisma, täynnä värejä ja ulottuvuuksia. Tai kuin musteläiskätesti, se näyttäytyy kaikille hiukan eri tavalla. Kuvaajalla on valta näyttää maailma uudella tavalla, katsojalla vapaus tulkita näkemänsä oman maailmankuvansa kautta.

Minusta valokuvat ovat eräs ilmaisun kiehtovimpia muotoja. Yhteen kuvaan voi mahtua kokonainen tarina tai vain yksi häivähdys hetkestä. Valokuva voi olla todella armoton tai kätkeä virheitä. Se voi paljastaa asioissa uudenlaista kauneutta ja tehdä rujosta suloista. Tai vääristää ja saada meidät kyseenalaistamaan omat silmämme. Voisin kuvitella, että valokuvauksen suurimpiin haasteisiin kuuluu juuri tuo mahdollisuuksien rajattomuus.

Minusta on hauskaa ikuistaa tilanteita ja hyväksyn sen, etten ollenkaan osaa valokuvata. Oman osaamattomuuden hyväksyntä vapauttaa minut räpsimään kännykkäkameralla mielin määrin ja vailla itsekritiikkiä noloja selfieitä, lapseni arjen hetkiä, hauskoja kylttejä, treenikuvia ja matkamuistoja.

Minulla on mahtava tilanne, sillä kiipeilyparini Laku on valokuvaaja. Hänen avullaan Vuorenvalloitus-tarina on saanut uuden ulottuvuuden kuvamaailmansa kautta. Suuri osa kuvista ja (ja ne kaikki hienoimmat) ovat Lakun ottamia.
Tarinaa täydentämässä joukossa on jonkin verran niitä omia kännykkäkameraräpsyjäni sekä muutama muun kuvaajan ottama kuva. Vuorenvalloitus-tiimin ulkopuolisten kuvaajien ottamien kuvien yhteydessä lukee kuvaajan nimi tai kuvalähde kuvatekstissä tai kirjoituksen lopussa. Omia räpsäisyjäni en ole erikseen merkinnyt, sillä minulla on varsin tunnistettava kädenjälki kuvaajana: tavaramerkkejäni ovat muun muassa epätarkka kuva, vino horisontti, outo rajaus ja kännykän kuvanparannus-pikapainikkeen filteri.

Lakulla ei todellakaan ole helppo rooli tämän projektin kuvaajana. Materiaalia tarvitaan jatkuvasti tasaisena virtana ja myönnän olevani aika vaativa sen suhteen. Toisinaan en muista pysyä omalla tontillani, vaan tuputan näkemyksiäni silloinkin, kun niitä ei kaivata. Mutta onneksi aina välillä tipahdan maan pinnalle, kun olemme olleet tilanteessa, jossa minä olen se, joka painaa Lakun kameran laukaisijaa.
– Valokuvaaminen on helppoa. Painat napin ensin puoleen väliin ja sitten loppuun, vitsailee kiipeilyparini.

Tilanteista, joissa minä olen linssin takana, tuloksena on yleensä satoja kelvottomia ruutuja ja harvemmin montaakaan käyttökelpoista. Eli taitaapa se kuvaaminen vaatia aika paljon muutakin. Ja välillä jopa tuo kaksivaiheinen napin painaminen (eli tarkentaminen) on kärsimättömälle luonteelleni liikaa.

Treenikauden aikana kamera ja Laku ovat kulkeneet mukana erilaisissa treeniympäristöissä, koulutuksissa ja maastossa. Todellinen haaste ja samalla valokuvauksen suurin anti tälle projektille tullaan näkemään, kun kamerakalusto lähtee mukaamme Mont Blancin rinteille. Vuorenvalloitukseen liittyy kameramiehen näkökulmasta paitsi kuvausteknisiä myös kiipeilyllisiä haasteita. En varmasti osaa edes ajatella kaikkea, mutta tässä muutama olettamani asioista, jotka Lakun täytyy ratkaista (avullani tietenkin, koska olemme tiimi):
  • Kamerakaluston paino ja oikeat kalustovalinnat: vuorelle ei voi oteta mukaan mitään ylimääräistä vaan kaikki turha paino on karsittava. Samaan aikaan valokuvauksellisesti haastava ympäristö vaatisi useamman linssin.
  • Kameran kiinnitys: kiivetessä kameran tulisi olla nopeasti saatavilla, koska kuvaustilanteet tulevat ja menevät nopeasti. Samaan aikaan kiipeilyssä esimerkiksi kivikoissa tarvitaan molempia käsiä, ja kamera ei saa häiritä kiipeämistä. Ja tietenkin kamera tulisi sijoittaa siten, ettei se ole vaarassa rikkoutua.
  • Kuvauksen haasteet: Huiputuksen aikana olemme köysistössä, aika lyhyessä köydessä, mikä rajoittaa mahdollisuuksia kuvata. Kuvaaja ei voi poistua köysistöstä etsimään parempaa kuvakulmaa tai ottaa etäisyyttä kuvattaviin henkilöihin.
  • Huiputusyritys tapahtuu rajallisessa aikaikkunassa eli kuvausta varten ei voi pitää erillisiä taukoja tai käyttää eri reittiä. Kuvaajan on sopeuduttava siihen, että hänellä ei ole aikaa säätää kameraa muuta kuin juuri sen verran kun vauhdissa ehtii.
  • Järjestelmäkameran lisäksi meillä on suunnitelmissa ottaa mukaan myös kypärään tai valjaisiin kiinnitettävä videokamera. Yksi suurimmista haasteista onkin estää minua laulamasta, ettei ääniraitaa tarvitse korvata valaiden ääntelyrainalla.
VuorenvalloitusOnneksi Lakulla on kokemusta haastavissa olosuhteissa kuvaamisesta ja ideoita haasteiden
ratkaisemiseksi. Ehkäpä saan suostuteltua hänet kirjoittamaan tänne ajatuksiaan reissussa kuvaamisesta.

Vuorenvalloituksen visualisointi on sekä valtaa että vastuuta tarinankaaresta. Vaikka itse olen sananiekka, näen tekstitkin pääni sisällä elokuvamaisena tapahtumaketjuna tai kuvina. Elokuussa yksi tähänastisen elämäni hienoimmista kokemuksista tallennetaan kuviksi. Se ei ole mikään pieni juttu. 

5 kommenttia:

  1. Lakulle mukaan 24mm tai 35mm/1.4 ja sit GoPro rintaan kiinni,niillä varmaan pärjää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Poistin ton aikaisemman kommentin kun huomasin kirjoittaneeni ihan mitä sattuu... Naurua...

      Alustava suunnitelma on 14mm/2.8 ja GoPro kypärään molemmille. Toista optiikkaa en ole päättänyt vielä. Ymmärtääkseni ollaan suhtkoht lyhyessä köydessä, joten laajakulmaa on hyvä olla että miljöö pääsee arvoiseensa asemaan.

      Poista
  2. En nyt jaksa uskoa et sua pahemmin laulattaa siellä jyrkenteellä.
    Taitaa olla"ärrä" varasto joka on eniten käytössä,mitäköhän vuoret tykkää siitä,eiks
    ne ole pyhiä paikkoja..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, voi tosiaan olla, ettei vuorella happi riitä laulamiseen. Ja jos ärräpäitä nauhalle tulee, ainahan voimme käyttää samaa sensurointiääntä, jota käytimme Varalan urheiluopistolla kuvatussa kestävyyskuntotestausvideossa. :D

      Poista

Kiitos, kun kysyt, tsemppaat ja/tai kommentoit Janiinan Vuorenvalloitusta!