torstai 15. syyskuuta 2016

Nainen kiipesi Italiasta Ranskaan, saavutti unelmansa – ja löysi uuden

Valehtelisin, jos sanoisin, että paluu arkeen on ollut täysin kivutonta.

Kun ryytynyt kiipeilyryhmämme Mont Blancilta laskeuduttuaan valmistautui astumaan Chamonix'iin matkaavaan bussiin, vilkuilin sivuilleni pakoreitin toivossa. Teki mieli livistää takaisin vuoripolulle. Mutta olen, ainakin passini mukaan, aikuinen. Ja aikuiset eivät kai tee niin. Siispä nousin bussiin ja matkan aikana luonnostelin mielessäni seuraavan reissun suunnitelmaa.

Älä käsitä väärin. Oli mahtavaa päästä suihkuun. Vaihtaa vaatteet. Nukkua kokonainen yö. Olin ikävöinyt perhettäni, ja oli maailman paras tunne halata heitä. Töissä on kivaa.
Silti jokin kaihertaa sisälläni.

Osa vuorille kiipeämisen maagisuutta piilee siinä, ettei määränpäätä oikeastaan ole olemassakaan. Jokaisen vuoren takaa löytyy uusia vuoria, ja seuraava huippu on aina vähintään yhtä houkutteleva kuin edellinen. Vetovoimaa ei vähennä yhtään tieto, että sateenkaaren pää on aina vasta seuraavan huipun takana.

Vuoret kutsuvat monenlaisia ihmisiä ja moninaisista syistä. Kuitenkin jaettu kokemus yhdistää hyvin erilaisiakin persoonia. Vuoristo on paikka, jossa ihmiset kohtaavat ehkä aidompina ja peittelemättömämpinä kuin kaupungin kaduilla. Käsittääkseni sama ilmiö liittyy muihinkin tilanteisiin ja paikkoihin, joiden haastavissa olosuhteissa ei ole tilaa kursailulle tai teeskentelylle, ja joissa yhteispeli ventovieraidenkin kesken on kriittisen tärkeää.

Minä olen jakanut matkan Mont Blancille uskomattoman hienojen tyyppien kanssa. Olen saanut monta uutta ystävää, ja ehkäpä jaamme seikkailuja jatkossakin. Toivon niin.
Hienoja tyyppejä – uusia ystäviä, matkalla Gran Paradisolle
kuvan otti Alby Teijan kameralla 
Haluan nostaa esiin erään seikkailujeni onnistumisen kannalta tärkeän porukan: vuoristo-oppaat. He hämmästyttävät minua. Minua kiehtoo tuo elämäntapa, joka sitoo yhteen työn ja rakkauden vuoriin. Olen kysynyt monilta kohtaamiltani oppailta, mitä he tekevät vapaa-ajallaan. Arvaat varmaan, mitä jokainen on vastannut?

Olen saanut kiivetä hienoissa köysistöissä sekä tavata asiantuntevia ja asiakaspalvelutaitoisia oppaita. Toki heidänkin joukossaan on monenlaisia persoonia, joista jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Tekninen osaaminen ja fyysinen kestävyys ovat tietenkin oma lukunsa. Lisäksi vuoristo-oppaan työ on erittäin vaativaa asiakaspalvelun näkökulmasta. Ei voi kuin kunnioittaa tapaa, jolla oppaat sitoutuvat asiakkaisiinsa ja heidän turvallisuutensa ylläpitämiseen. Ottaisitko itse vastuun ventovieraan ihmisen hengestä vaarallisessa ympäristössä joka päivä?

Taitava opas ohjaa asiakasta ymmärtäen tämän suorituskyvyn ja suhteuttaen sen vallitseviin ja ennakoitavissa oleviin olosuhteisiin. Mutta parhaimmillaan siihen liittyy muutakin: esimerkiksi tapa, jolla oppaani Alby tuki minua Mont Blancin huipulle pyrkimisen viimeisen vaikean rutistuksen ajan. Vailla pakkoa hän jakoi suklaansa ja teensä viimeiset pisarat kanssani, rohkaisi ja jopa komensi jatkamaan, kun sitä tarvittiin, ja riemuitsi kanssani huipulla. Hänelle se oli luonteva osa työn arkea, minulle asiakkaana se on todellista lisäarvoa. Kumppanuutta, joka auttoi jaksamaan vuoren huipulle asti.
Tästä pitäisi kirjoittaa kirja (ja niitä varmasti jo onkin). Melkein tekisi mieli innostua.

Janiina Ojanen Teija Laukka Mont Blanc
Minä ja kiipeilyryhmämme vetäjä
Teija lähestymispäivänä
Mont Blancilla kiipeäminen oli vieläkin hienompaa kuin olin osannut odottaa. Pope's Route -reitti oli
alkuperäisiä reittisuunnitelmiamme haastavampi, sekä teknisesti että kestävyyden näkökulmasta. Ranskan puolella olevilla perusreiteillä noustaan hisseillä ja junilla jopa 3800 metrin korkeuteen. Nyt lähestyessämme vuorta Italian puolelta, kuljimme koko matkan laaksosta huipulle jalan. Kokemuksen hienouden kruunaa ajatus siitä, että kiipesimme valtiosta toiseen: Aguille de Bionnassayn alle metrin levyisellä huippuharjanteella toisella puolella oli pudotus Italiaan, toisella Ranskaan. Kuinka usein tulee kuljettua sellaista polkua?

Reissu antoi lisää itsevarmuutta tuleviin haasteisiin. Tiedän nyt, että kehoni kestää ja olen treenannut lajiin soveltuvasti. Vaikka ennen reissua temppuillut akillesjänne kesti loistavasti, ja flunssankin sain pidettyä kurissa, pieni osuma tästäkin reissusta tuli. Kun olimme laskeutuneet vuorelta, hotellissa tutkin kaksi päivää kipuillutta jalkaterääni oikein kunnolla. Huiputusyönä tunteja kestänyt jäärautojen potkiminen kiinni jääseinään oli murtanut molempien peukkuvarpaideni kynnet vaakasuuntaisesti keskeltä poikki. Vasemman jalan varpaat oli vähän arat, mutta muuten ok. Oikeassa jalassa vahinko oli laajempi: katkennut kynsi oli potkujen voimasta työntynyt ihon sisään ja tulehduttanut koko varpaan. Suoritin hotellihuoneessa kynsisaksilla ja desinfiointiliinoilla tee-se-itse-kirurgisen toimenpiteen ja kaivelin kynnenpalan lihan sisältä ulos. Perässä purskahti iso määrä verta ja mätää. Ei ihme, että se oli vähän kipeä!

Nyt kaksi viikkoa myöhemmin antibiootit ovat taltuttaneet tulehduksen, ja uskallan jo käyttää kenkiä ilman varpaiden teippausta. Lääkäri sanoi, että kynnet tulevat irtoamaan kokonaan, eli näky ei vieläkään ole kovin soma.
No, säästyypä kynsilakkaa, ja ensi kerralla muistan varmasti leikata kynnet riittävän lyhyiksi!

Vuorikiipeilijä Janiina Ojanen
Parasta vuorikiipeilyssä? Kaikki!
Ai mitä seuraavaksi?
John Dewey on sanonut: "Arriving at one goal is the starting point of another." Niin minullakin. Aiemmin olen jo puhunut hiukan suunnitelmistani. Tämän reissun myötä nuo suunnitelmat ovat jalostuneet. Vielä en halua mitään tarkempaa kertoa, sillä ennen sitä täytyy tehdä suunnittelua ja selvitystyötä, vaikka malttamaton olenkin. Varmaa kuitenkin on, että tämä tarina jatkuu. Ja tulen sen myös tänne blogiin dokumentoimaan, omaksi ilokseni ja toivottavasti myös sinunkin.

Kuten viime syksynäkin, olen nyt ajatellut pitää hiukan taukoa tämän blogin kirjoittamisesta. Ehkä muutaman viikon, tai luultavasti siihen asti, että seuraavat suunnitelmat ovat selvillä. Kuten vuorien jättäminen, myös se tuntuu hiukan vastentahtoiselta. Kuin lähtisin ystävien seurasta. Mutta välillä irtiotto on hyvästä. Vaikka sen tekee palatakseen taas hetken kuluttua, uudesta seikkailusta innostuneena.

Kiitos, että olet ollut mukanani. Se merkitsee minulle paljon. Toivottavasti tavataan taas pian!
Rakkain terveisin,
Janiina


p.s.
Olen koonnut Facebookiin julkisen kuvakansion, jossa on valokuviani Mont Blanc – Gran Paradiso -
reissulta. Käy ihmeessä katsomassa ja kommentoimassa niitä!
Myös viime vuoden Vincent-Pyramide – Monte Rosa -reissun kuvat ovat Facebookissa katsottavana.
Unelmieni täyttymys: Mont Blancin huippuharjanne

16 kommenttia:

  1. "Älä käsitä väärin. Oli mahtavaa päästä suihkuun. Vaihtaa vaatteet. Nukkua kokonainen yö. Olin ikävöinyt perhettäni, ja oli maailman paras tunne halata heitä. Töissä on kivaa.
    Silti jokin kaihertaa sisälläni." -Kiitokset! Etpä voisi paremmin tätä kuvata :) t.jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että muitakin kaukokaipaajia löytyy ja he tunnistavat tunteen! :)

      Poista
  2. Oot sä mahdoton mimmi! Upeaa luettavaa!

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Jokaisena päivänä meillä on edessä erilaisia haasteita joita me selätämme.Selätetty haaste avaa polun seuraavalle reitille.Ihminen vain on sellainen.Odotan jo innolla missä on seuraavan polkusi ensimmäinen levähdyspaikka.Siihen saakka-arkisia haasteita kohti.
    Äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Kiitos äiti <3

      Poista
  6. Arkiset haasteetkin ovat toisinaan paikallaan, voimia niihin! Ps: Linkit kuvakansioihin eivät ikävä kyllä toimi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta!
      Testautin linkit, mutta vaikuttivat nyt toimivan (edellyttää Facebookissa olemista). Ilmoitelkaa muutkin, jos ette saa linkkejä toimimaan. Mikäli ongelma ilmenee vielä, yritän uudelleen korjata tilanteen.

      Poista
  7. Vaikka en ole noin hienoilla reissuilla koskaan ollutkaan, ymmärrän oikein hyvin tuon haikeuden ja levottomuuden, minkä se jättää. Ymmärräthän sinä, että olet tämän blogin myötä tartuttanut vuorikiipeilykuumeen varmasti aika moneen viattomaan ihmiseen? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena! Minusta on mielettömän hieno ja samaan aikaan pysäyttävä ajatus, jos olisin innostanut jonkun muunkin tavoittelemaan unelmiaan, olivatpa ne vuoria tai jotain muuta. Lämmin kiitos kauniista sanoistasi!

      Poista
  8. Olipa ihana yllätys, et tääl oli taas tullu uutta juttuu. Jaahas siis uusii suunnitelmii ootellessa, miä aattelin, et siä alat jo haikailla oppaan urasta, se ois varmaan aika hieno juttu, mut monta on asiaa mietittävä ennen sitä, vai mitä? No kynnet on leikattuna mullakii jo hyvis ajoin, viikon päästä kaikki on ohi, jos nyt juoksu onnistuu, hyvältä tuntuu kuitenkii täl hetkel.Komppaan toista Leenaa, et tää blogin lukeminen on innostanu moneen asiaan ja minäkin haaveilen siitä vaelluksesta lapissa, nyt ku se viel ois mahollista toteuttaa. Poikani sanoi,toteuta haaveesi äiti, katotaa. Ota ansaittu lepotauko kirjotuksest, ja täällähän myö ollaa valmiusasemis, ku uutta juttuu alkaa pukkaa. Terkut perheelle. t. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!
      Monta rautaa on jo tulilla... Suurin haaste taitaa olla valita, mitä seuraavaksi ja missä järjestyksessä, kun kaikkea ei voi tehdä heti. :)

      Olen ihan samaa mieltä poikasi kanssa, Leena! Toteuta haaveesi; Lapin vaellus kuulostaa kertakaikkiaan ihanalta.

      Tsemppiä Leena juoksuun! Käythän täällä raportoimassa, kuinka meni.
      Terkkuja perheelle myös ja aurinkoa!
      Palataan pian :)

      Poista
  9. Hei Janina!
    Mahtava blogi, jonka vasta löysin ja muutamassa päivässä luin läpi. Itsekin vuosi sitten sytyin vuorille ja nyt kesällä kävin Chamonixissa alppinistikurssilla. Ehdottomasti aion sinne palata taas ensi vuonna jatkokurssille :) Vuorilla on jotenkin helpompi hengittää! Terkuin, Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      hauskaa, että olet löytänyt tiesi tänne blogiin. :) Ilahduttaa kovin, kun samanhenkisiä, "vuoriin hurahtaneita" kokoontuu yhteen.
      Syksyn kuluessa on luvassa jatkoa tarinalle.
      Tervetuloa mukaan!

      Poista

Kiitos, kun kysyt, tsemppaat ja/tai kommentoit Janiinan Vuorenvalloitusta!