Pienen pieni suuren suuren seikkailun edessä – kohti Mount Merua ja Kilimanjaroa

Ajatuksissani seison kohdassa, jossa vuori kohtaa tasamaan, ja polku kääntyy nousuun. Katson kohti auringossa kimmeltävää huippua. Tuulen henkäys silittää hiestä kostunutta ihoa, ja taivaan sinen häikäisy rutistaa silmät sirrilleen. Ilmassa ei tunnu lupausta lumesta, olemme vielä liian kaukana. Väreilevä lämpö leijuu sieraimiin hiekalta tuoksuvana, ehkä siihen sekoittuu aavistus akaasiapuuta – jotain karheaa ja hiukan mausteista.

Siinä mielikuvassa olen vuoren sylissä pienen pieni, kuin hiekanjyvä suuren kallion juurella. Varjossa, mutta vapaa lentämään tuulen mukana, sillä se on pienenä olemisen etuoikeus.

Yhä ylös yrittää...
Kuva Max Edin

Kun ensimmäisen kerran lähdin kiipeämään vuorille, painoi tytär kasvonsa vatsaani vasten halatessamme heiheit. Tällä kertaa hän nojasi kasvojaan hartiaani vasten. Iso tyttöni. Kuten ennenkin, sydän pakahtumaisillaan upotin kasvoni hänen hiuksiinsa salaa ja imin itseeni niiden tuoksua kuin varastoon tulevien viikkojen varalle. Sitten tein kuten aina; hymyilin takahampaat rutisten ja heilutin – vasta kun tytär oli kadonnut kulman taakse, annoin hetkeksi ennakkoikävän kyynelille vallan.

Tänä vuonna myös tytär viettää toisenlaisen joulun auringon alla. Häntä hymyilytti tieto, että nyt kun hän nauttii joulusta Thaimaassa ja minä Tansaniassa, olemme lähempänä toisiamme kuin jos toinen meistä olisi Suomessa. Minua lohduttaa myös ajatus, että kuukauden mittainen ero menee varmasti nopeammin, kun molemmat olemme seikkailemassa.

Heiheit on sanottu. Käytännön järjestelyt on tehty, viisumit haettu ja rokotukset otettu. Malarialääkityksestä kieltäydyin, sillä lääkitys suojaa vain tietyn tyyppiseltä sairaudelta, ja estokuurin synnyttämät oireet saattavat olla niin voimakkaat, että vievät kiipeilijältä kiipeilykunnon jo etukäteen. Laukuissa on suojaavia vaatteita ja runsaasti ötökkämyrkkyä. Pakattu on myös uusi, Rabin kevyt talvimakuupussi yläleirien kylmiä öitä ajatellen. Se oli tämän reissun varustetuunaus. Evääksi lakuja ja M&M-karkkeja. Taskupokkari ja pieni muistikirja, jotta muistan yksityiskohdat oikein, kun palaan niistä sinulle kertomaan.

Jäljelle jää tämä hetki, kun laukut odottavat eteisen nurkassa. Voi kuinka rakastan sitä, kuinka mieli hiljenee odottamaan. Sydän sykähtelee yhtä aikaa innokkaana ja levollisena. Olen valmis levittämään käteni ja nousemaan pyörteilevän vuorituulen mukana pienen hiekanjyvän lailla suureen seikkailuun.

Tule, mennään!

p.s. Tarinamme lupaan kertoa taas täällä blogissa mahdollisimman pian palattuamme. Seuraamalla Facebookiani ja Instagramiani (käyttäjänimi: janskuo) saat pieniä päivityksiä matkan varrelta.

Matkalla Elbrusille
kuva: Max Edin