maanantai 29. elokuuta 2016

Matka Chamonix'iin ja muutoksia Mont Blanc -suunnitelmaan

Alpit, Chamonix, Vuorenvalloitus

Päivät 1–2: Tampere – Geneve – Saint Etienne de Saint Geoirs

Perjantai-iltana lentokoneeni laskeutui Geneveen reilusti aikataulusta myöhässä. Tekisin vielä parin päivän koukkauksen ennen Chamonix'iin siirtymistä. Ystäväni oli kutsunut minut perheensä luokse Saint Etienne de Saint Geoirs -kylään pariksi yöksi. Hän oli miehensä ja heidän alle vuoden ikäisen vauvan kanssa ajanut helteessä parisataa kilometriä hakemaan minua kentältä.

Matkalla Saint Etienne de Saint Geoirsiin keskustelimme Suomen ja Ranskan kulttuurieroista sekä siitä, millaista on asua kaupungissa tai pienessä maaseutukylässä, Suomessa ja Ranskassa. Ystäväni mies tiivisti ranskalaisen pikkukyläelämän sosiaalisuuden hauskalla tavalla:

– Pienessä kylässä kaikki tuntevat toisensa ja sillä on seurauksensa. Sanotaan vaikka, että vaimo lähettää sinut kahden korttelin päähän leipomoon ostamaan unohtuneen leivän päivällistä varten. Palaat takaisin kahden tunnin kuluttua pikkuisen huppelissa. Kyläläiset ovat tyytyväisiä ja asiaankuuluvat kuulumiset vaihdettu, mutta vaimo on kiukkuinen!

Kyläyhteisön positiivinen puoli paljastui, kun saapuessamme perille puoli kymmenen aikaan illalla, ystäväni mies soitti leipurille, koska oli  kuin olikin unohtanut ostaa leipää. (Tuore, suoraan leipomista ostettu leipä on ranskalaisille erittäin tärkeä elementti aterioilla. Sitä ei sovi jättää pois pöydästä.) Hetken kuluttua kurvasimme pimeän leipomon pihaan ja takaoven kautta saimme iltapalapöytään tuoretta leipää. Tosin kuulemma sillä edellytyksellä, että minäkin tulin vaihtamaan asiaankuuluvat poskisuudelmat leipurin kanssa!

Myöhäisestä ajankohdasta huolimatta emme malttaneet mennä nukkumaan, vaan istahdimme ystäväni kanssa heidän terassilleen lämpimään yöhön, säkenöivän tähtitaivaan alle vaihtamaan kuulumisia. Viimein, aamuyön tunteina kömpiessäni sänkyyn, uni taisi tulla jo ennen kuin poskeni kosketti tyynyä.

Seuraavan päivän vietimme rennosti läheisen Lac Paladru -järven rannoilla auringosta nauttien. Turkoosina hohtava vesi oli kuumassa loppukesän päivässä niin houkuttelevaa, että jopa minä pulahdin lyhyesti linnunmaidon lämpöisessä vedessä. Ilma tuoksui runsaalta, ja aurinko silitteli ihanasti ihoa. Täydellistä!

Ihanien elämysten lisäksi ruokatankkaus edessä olevaa kiipeilyrasitusta varten sujui varsin luontevasti ruokaa rakastavan ranskalaisperheen seurassa. Heidän luonaan viettämäni 1,5 vuorokauden aikana minua hemmoteltiin ihanilla herkuilla, niin kotikeittiötä kuin ravintoloita hyödyntäen. Esimerkiksi kävimme Lac Paladrun lähellä olevan Hotel des Bainsin ravintolassa syömässä massiivisen viiden ruokalajin lounaan. Valitsin itselleni mahdollisimman paikallisen menun, johon sisältyi muun muassa luuydintä, sammakonkoipia, korvasieniä ja munavaahtoa. Lounas nautittiin tunnelmallisella puutarhaterassilla puiden lehvien ja pienen tuulenvireen viilentäessä mukavasti paahtavaa auringonpaistetta.

Aika kului kuin siivillä. Yhtäkkiä oli lauantai-ilta ja hiukan haikea olo, sillä aamulla edessä olisi lähtö Lyonin lentokentälle, josta olin varannut bussikyydin Chamonix'iin. Mutta ajatukset alkoivat siirtyä lumihuippuihin ja nukahdin Kolmen huipun reittiä mielessäni tunnelmoiden.


Päivä 3: Kiipeilyryhmä kokoontuu Chamonix'ssa ja suunnitelmat muuttuvat

Halattuani ystävääni Lyonin lentokentän parkkipaikalla astelin rivakasti terminaaliin etsimään Chamonix-bussini lähtölaituria. Koska aikaa bussin aikataulun mukaiseen lähtöhetkeen ei ollut paljon, menin suoraan infotiskille.

Tapahtui seuraavaa:
Infotiski 1:n huoliteltu ja ystävällinen daami (bussin lähtöaikaan 30 min):
– En kyllä ole varma tämmöisestä, lähteekö se muka täältä? Kakkoskerroksen aulasta on pääsy alueelle, josta lähtee busseja, mutta tästä bussista en tiedä. Mene kakkoskerrokseen toiselle infotiskille ja kysy sieltä.

Infotiski 2:n nuorehko tyttö (bussin lähtöaikaan 26 min):
– Ei tämmöistä lähde täältä ollenkaan.  Haluaisitko ostaa lipun jonkun muun firman bussiin? Ai jo ostamassasi lipussa lukee, että kyytisi lähtee täältä? Mene kysymään kollegaltani tuolta toiselta tiskiltä.

Infotiski 3:n vanhempi, tiukkailmeinen nainen (bussin lähtöaikaan 22 min):
– Emme me myy tuon firman palveluita. Minä en tiedä. Kysy tuolta infotiskiltä (osoittaa infotiskiä nro 2). Niiden kuuluu tietää nämä asiat.

Välissä käynti bussilaiturialueella, joka oli täysin autio.

Laiturialueen vartija 1 (bussin lähtöaikaan 16 min):
– En puhu englantia. Kysykää neiti tuolta sisältä, tiski kaksi.

Infotiski 2:n tyttö (bussin lähtöaikaan 14 min):
– Ei täällä ole ketään muuta kuin minä ja en tiedä tuosta mitään. Kysyitkö tuosta viereiseltä tiskiltä kollegaltani? Ai kysyit. Alakerrassa on isompi infotiski, josta voisit käydä kysymässä lisää. 

Välissä uusi käynti bussilaiturialueella, joka edelleen täysin autio.

Laiturialueen vartija 2 (bussin lähtöaikaan 13 min):
– Minä en tiedä noista busseita yhtään mitään. Mene tuohon kakkoskerroksen aulaan infotiskille, siellä rouva neuvoo kyllä.

Paluu sisälle, infotiskien 2 ja 3 ohi takaisin alakertaan.

Infotiski 1:n daami (bussin lähtöaikaan 10 min):
– Näyttäisitkö sitä lippuasi vielä? Kyllä siinä lukee, että täältä se menee. Outoa. Lipussa neuvotaan olemaan paikalla 30 minuuttia ennen lähtöä ja nythän on enää 10 minuuttia jäljellä. Olisiko se mennyt jo? Ai onko koko laiturialue ollut koko ajan tyhjä? Mene kuule nyt sinne vaan. En ole tästä yhtään varma. Mutta suurin osa busseista lähtee sieltä, joten ehkäpä sekin tulee sinne ja voit nähdä sen?

Paluu laiturialueelle, epätietoista pyörimistä ympäri laitureita. Viimein alueelle saapui yksi, eri yhtiön bussi.
Kilpailevan yhtiön bussikuski (bussin lähtöön aikaa 2 min):
– Kyllä se täältä menee. Laituri 7.

Seisoin siis tyhjällä laiturilla. Aika kului, ja mitään ei tapahtunut. Kaivoin bussilipun esiin ja soitin asiakaspalveluun, jossa ensin kuuntelin 15 minuuttia taukomusiikkia ja toimintaohjeita monikielisesti. Lopulta puheluun vastattiin.

Asiakaspalvelun työntekijä (bussin lähtöajasta kulunut 25 min) iloisesti:
– Olet ainoa Lyonin lentokentältä kyytiin tuleva, joten kuski ei välttämättä pidä kiirettä sinne tullessaan. Odottele vaan. Jos puolen tunnin päästä bussia ei näy, soita uudestaan ja keksitään yhdessä jokin ratkaisu!

Bussi saapui 40 minuuttia myöhässä. Helpotus ja huvittuneisuus täytti mieleni. Bussissa mietiskelin hymy huulillani, että minkähänlaisia ratkaisuja tilanteeseen olisimme yhdessä iloisen asiakaspalvelijan kanssa keksineet, jos bussi ei olisikaan tullut?

Parin tunnin kuluttua kuljettaja pysäytti auton. Hän kertoi, että Chamonix'iin menijät vaihtaisivat autoa tässä, ja uusi bussi tulisi 10 minuutin kuluessa. Kukaan meistä kolmesta Chamonix'iin suuntaavasta ei ollut vaihdosta tietoinen ja jäimme hiukan huolestuneina katsomaan etääntyvän linja-auton perään. Seistyämme puolisen tuntia helteessä maantien laidassa keskellä ei-mitään, uusi bussi porhalsi paikalle ja matka saattoi taas jatkua.

Neljä tuntia Lyonin kentältä lähdön jälkeen astuin ulos linja-autosta. En ollut siellä, mihin olin lipun ostanut, vaan kylän toisessa laidassa. Mutta koska kaikki muutkin jäivät jo aiemmin pois, kuljettaja ilmoitti pitävänsä tauon ja jatkavansa matkaa 10 minuutin kuluttua. Minulla alkoi jo olla pientä hajua ranskalaisen aikakäsitteistön erosta suomalaiseen nähden, joten totesin kuskille hymyillen, että ollaan "close enough", otin laukkuni ja kävelin loppumatkan hotellille.

Alppien huippuja Chamonix'ssa
Hihkuin riemusta ääneen nähdessäni kapeassa laaksossa sijaitsevan Chamonix'in kylän reunoilla jylhät, lumihuippuiset vuoret. Olin täällä, viimeinkin! Ja huomenna kiivetään!

Hotellilla ensi töikseni törmäsin kiipeilyryhmämme toiseen naiseen, Jenniin (tyttöenergiaa jengiin tuo myös ryhmänjohtajamme Teija). Vietyämme tavarat huoneisiimme, lähdimme tutkimaan kylää ja myöhemmin kiipeilyryhmä alkoi ajautua yhteen. Teemu liittyi seuraamme syömään, Heikkiin ja Jukkaan törmäsimme kadulla ruokailusta palatessa. Illalla kokoonnuimme ryhmänjohtajan Teijan johdolla hotellin aulaan.

Tapaamisen aluksi tulivat huonot uutiset. Mont Blancin Kolmen huipun reitti ei ole kiipeilykunnossa. Taas kuumuus riivaa Mont Blancia. Reitillämme serakit ovat vaarallisia, ja viime viikolla tapahtui iso sortuma. Oppaat ja Teija olivat tehneet päätöksen, että reitti on liian vaarallinen, ja me emme mene sinne.

Voi ei. Ei taas.

En sanonut mitään. Olin monena iltana lukenut reittikuvauksia ja ollut niin innoissani Kolmen huipun reitistä. Mutta ryhmänjohtajan sana on laki vuorilla. Ja turvallisuus on asia, josta kukaan ei ole valmis tinkimään. 

Teija kertoi, että tällä hetkellä tilanne on se, että lähdemme todennäköisesti yrittämään Mont Blancin huipulle Gouterin reittiä. Myös huiputuspäivä tulee luultavimmin siirtymään päivällä eteenpäin eli lauantaille. Kaikki on vielä epävarmaa, nopeasti muuttuvat olosuhteet ratkaisevat. Katsotaan lähempänä loppuviikkoa, mitä tapahtuu. Mutta joka tapauksessa Kolmen huipun reitti on poissa pelistä.

Muistutin itseäni, että pääasia on päästä Mont Blancille. Vaikka olin niin toivonut pääseväni Kolmen huipun reitille, lopulta tärkeintä on turvallinen nousu. Kunhan vaan pääsisin Mont Blancille. Yritin tukahduttaa kasvavan huoleni viime vuoden toistumisesta. Tunsin päänsäryn orastavan ohimoilla.

Kävimme vielä läpi huomista suunnitelmaa Italiaan, Gran Paradisolle lähdöstä. Teija ohjeisti pakkaamisesta, varusteista, tankkauksesta, nesteytyksestä ja niin edelleen. Sovittuamme aamun tapaamisen, toivotimme hyvät yöt ja tiimi hajaantui pimeään iltaan.

Tässä nyt sitten istun huoneessani sängyllä kiipeilyvarustekasan keskellä. On hiukan vielä sulateltava sillä aikaa, kun pakkailen varusteita. Viime vuosi painaa mielessä. Mutta nyt pitää unohtaa se ja hyväksyä, että tällaista vuorikiipeily voi olla. On turha murehtia loppuviikkoa. Se selviää aikanaan.

Huomiseen mennessä minulla on parempi mieli ja kuulen Italian tuulten kuiskaavan nimeäni.

7 kommenttia:

  1. No voi paskan marjat,yhteydenotto säähaltioiden kans ei tuottanut toivottua tulosta. No,reitti mikä reitti,pääasia on huipulle pääsyä. Tsemppiä ja positiivinen mieli ja asenne,niin tulee vielä hyvä reissu. T. Anders

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos A! Tämä on jo nyt huikea reissu, vaikka monikin asia on mennyt toisin kuin odotin.
      Aurinkoa!

      Poista
  2. ...juu tässä yksi painava syy reitin muutokseen

    http://www.chamonix.net/english/news/serac-avalanche-col-maudit-kills-3-climbers

    VastaaPoista
  3. Gouterin reitti on sekin hieno ja mukavan monipuolinen. Kuukausi sitten jännitimme lumisateen ja kovan tuulen vuoksi, mutta pääsimme lopulta yritykseen, joskin haastavissa olosuhteissa. Tilanteet vuorella vaihtuvat nopeasti ja uskon että teille avautuu hyvä sääikkuna ja pääsette nousemaan turvallisesti huipulle. Melkein haikeus iskee kun ajattelen, että teillä on vielä koko lysti edessä. Nauttikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Osuit ihan asian ytimeen: tilanne ehti muuttua aika paljon tuosta edellisestäkin kirjoituksesta. Toivottavasti ehdin vielä tänään kirjoittaa uutta päivitystä, vaikka aamulla on aikainen herätys. :)
      Kiitos rohkaisusta ja kannustuksesta!

      Poista
  4. Voi hitsin hitsi! No toivotaa, et onnistuu kuitenkii tota Goutierin reittii pitkin. Yritähän pitää kuiteskii mieli korkealla. Kaikki täällä jännätää, pidetää peukkui pystys. T. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieli on korkealla, vaikka melkoisen nopeassa tahdissa tilanteet muuttuvat. Meillä on mahtava porukka ja huomenna lähdetään kohti sitä, mitä ollaan jo pitkään tavoiteltu. Eli jaksa vielä pitää peukkuja pystyssä pari päivää! :)
      Aurinkoa!

      Poista

Kiitos, kun kysyt, tsemppaat ja/tai kommentoit Janiinan Vuorenvalloitusta!