sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Jäämeren syvyyksistä Mont Blancin huipulle

Viime aikoina me Vuorenvalloitus-tiimin jäsenet olemme treenanneet ja valmistautuneet lähestyvään koitokseen itsenäisesti omilla tahoillamme. Halusin kuulla, miten kiipeilyparini Lakun valmistautuminen etenee. Siinä missä minä punnerran itseäni huiputuskuntoon, valmiiksi kovakuntoisen Lakun suurimmat haasteet liittyvät kuvausteknisten haasteiden ratkomiseen. Siispä laitoin hänelle viestiä ja pyysin hiukan avaamaan kuvaamiseen ja kalustoon liittyviä haasteita. Näin hän minulle kirjoitteli:

"Olen kantanut kameraa sukeltaessani Jäämeren ja Atlantin syvyyksissä ja sodanomaisissa olosuhteissa Afganistanissa. Suomen erämaissa kesällä ja talvella. Silti huomaan jännittäväni kuvaamista vuorella. Onnistunko taltioimaan reissun kuvakertomuksen muotoon? Miten saan pidettyä kaluston toimintakuntoisena ja valmiina koko huiputuksen ajan? Kestääkö kuntoni ja pystynkö keskittymään kuvaamiseen?

Olen yrittänyt etsiä netistä vastauksia kysymyksiini, yllätyksekseni en ole löytänyt niitä. Tietoa on yllättävän vähän, tai sitten etsin vääristä paikoista.

Haastava projekti on edessä kuvauksenkin näkökulmasta: Kuvaamisen on tapahduttava nopeasti ja pääosin liikkeessä. En voi jarruttaa etenemistämme, en käydä sommittelemaan ja ohjaamaan ihmisiä. Tauot on erittäin lyhyitä, ja minun itsenikin pitäisi levätä. Huipulla on aikaa vain noin 20 minuuttia.
Juuri tämä on dokumentaristisen kuvaamisen suola: hetket on aitoja. Ja kun hetken menettää, sitä ei takaisin saa.

Suurin haaste on kameran kuljettaminen kiivetessä. Kameran pitäisi olla nopeasti ja helposti saatavilla, mutta se ei saa häiritä kiipeämistä. Kameran pitää olla lähellä kehoa, jotta se ei pääse hakkautumaan esimerkiksi kiviä vasten. Tiedän kokemuksesta, että akut hyytyvät pakkasessa nopeasti ja vaihtoakut on pidettävä lähellä kehoa. Kameran rungon ja optiikan pitäisi olla hyvin säältä suojattu jo valmistajan toimesta.

Kameran kuljettamiseen vuorella en ole löytänyt valmista ratkaisua. Tähän mennessä mielestäni paras vaihtoehto on kuljettaa kamera rinnalla kiikarivaljaissa, joihin on liitetty erikseen tehty suojakotelo. Tällöin kamera on nopeasti käytettävissä.  Onko kellään ideoita?

Kamerani on kookas ja painava: Canon 1 DX. Optiikaksi olen suunnittellut ottavani Canon EF 14mm f/2.8L II USM:n ja Canon EF 24-70mm f/2.8L II USM:n. Valitsin ne, jotta kameran ominaisuudet riittäisivät myös ääriolosuhteissa.

Kuvauskalustosta tulee ylimääräistä painoa 4–5 kiloa. Se on noihin olosuhteisiin paljon, moni kun punnitsee omia kantamuksiaan grammojen tarkkuudella. Kaiken lisäksi olen luvannut kantaa vielä Janiinankin reppuselässä, jos tarve vaatii…(tässä kohtaa nauran huutonaurua) Tosin siihen tuskin on tarvetta; hän on ehkä yksi päättäväisimmistä ihmisistä, joita olen koskaan tavannut. Saattaa siis olla niin, että hän saa kantaa minua, kun aika tulee.

GoPro-kamerat tulevat kiinni kypärään sekä minulle että Janiinalle. Onneksi on paikan päällä muutama päivä aikaa treenata yhteisiä askelmerkkejä. Nuo päivät antavat minulle myös aikaa saada kuvausasiat kuntoon ennen varsinaista huiputusta. On varmasti asioita mitä en osaa ottaa vielä huomioon ja jotka selviävät vasta paikan päällä.

Tämän kaiken takia rakastan tätä hommaa: valmistautumista, haasteita, ongelmanratkaisua, yllätyksiä, itsensä haastamista ja ylittämistä!

Jos jollakulla teistä on kokemuksia vastaavista olosuhteista, niin otan innolla vastaan kaikki tarinat ja vinkit!

Laku"

13 kommenttia:

  1. Ehkä olisi aika siirtyä hieman kevyempään kalustoon, ainakin kiipeilyn ajaksi. APS-C -kennoinen peilitön kamera ja siihen yksi yleislaaja zoomi. Mahtuu jonnekin taskuun tai repun sivuun.

    Ylimalkaan melko hassua vouhkausta koko tämä sivusto. Nyppylällä käy vuosittain 20000 ihmistä, heistä melkoinen osa totaalisia amatöörejä. Tosin kyllä helikopteripelastuksiakin on tusina päivässä. Suomalaiset ovat sentään tottuneet lumeen ja pakkaseen paremmin kuin jotkut muut. Joka tapuksessa peruskauraa.

    Tämmöistä se kuitenkin näkyy nyt olevan, plokia ja twiittiä ja kotisivua pukkaa ihan väkisin kun arvelee tekevänsä jotain uniikkia kymmenentuhannen muun kanssa. Männävuonna tapasin miesporukan, jotka olivat 1900 kilometrin mittaisella pyhiinvaelluksella Lhasaan, Tiibetiin. Heittäytymällä maahan kolmen askeleen välein. Koko matkan, 6 km päivässä, 3000 toistoa päivässä, 16 kuukauden ajan. Twiitasivatko, päivittivätkö naamakirjaa, oliko kotisivuja ja sponsoreita ja blogeja?

    Ei, heillä oli elämälle tarkoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi.
      Jokaisella on omat haasteensa ja yhden haaste tuntuu toisesta mitättömältä. Aina joku tekee enemmän tai isommin. Mutta ei muihin kannata verrata, jokainen kiipeää omat vuorensa. Se on osa elämän hienoutta.

      Olet selvästi lukenut blogiani ja siten varmasti huomannutkin, että kerron blogin olevan minulle reissun dokumentointia, koska minulle tämä on ainutlaatuinen kokemus. Olen myös kertonut useaan otteeseen, että eräs tavoitteista onkin kertoa lukijoille, että kyseessä ei ole mahdoton projekti vaan päinvastoin, tämä on erittäin mahdollista. Niinkuin monet unelmat ovat.

      Yhteistyökumppanitkin ovat mukana juuri siksi, että he haluavat tukea tavallisen ihmisen ei-ihan-niin-tavallista projektia.

      Onneksi kaikilla on vapaus valita, millä tavoin omat kokemuksensa muistiin painavat. Samoin kuin jokaisella on vapaus valita, mitä sivustoja lukevat ja mitä tarinoita seuraavat.

      Toivotan sinulle onnea omien vuoriesi kanssa!


      Poista
  2. kiipeilijää kuvaavan elämän tarkoitus lienee olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kalusto ei niin nokonuukaa. Koska tämä voi omasta ja kohteen kondiksesta riippuen olla ajoittain ihan tavoite itsessään niin sanoisin että kuvaajalle entuudestaan tuntemattomassa vuorikohteessa keskimäärin aina light is right. Itsellä m4/3 on nykyjään oma valintani, lasien painossa säästää niin kovin paljon että minkä pienmmän kennon vuoksi teknisessä kuvanlaadussa häviää sen sommittelujuoksentelussa voittaa. kertautuu tietysti jos käyttää tripodeja yms. tämä saatta toisinaan ammattikuvaajille olla hankala asia nielaista, ennekuin tipahtaa.

    blancilla, kun ei niinkään varsinaisesti kiivetä vaan könytään eri tavoin ylämäkeen, toimii kantosysteeminä oivasti esim. repun olkaviillekkeeseen kiinnitettävä klipsi johon menee normi pikakiinnityslevy. tosin noin painavalla setillä voi tulla ryhtivika, mutta kameran käyttövalmius on huippuluokkaa .itse kuitenkin haluan pitää kameran laukussa silloin kun en kuvaa, niin mielisetupissani gh4 kulkee kameralaukussa joka roikkuu hihnalla kaulasta, ja laukku sulkurenkaalla klipattu kiinni valjaiden varustelenkkiin (ei heilu ja pysyy kyljellä niin ei haittaa kiipeilyä kun ei roiku edessä).

    filtterit messin, ne ei paina pahasti ja monasti valoa on jo liikaa silloin kun ollaan kuvausmestoilla. tossa kohteessa ei akut liene paha ongelma, hytellä voi vielä ladata ja kylmää ei kestä montaa hetkeä, yks kamerassa ja toinen povarissa.

    mm hr Griffith tietää aiheesta jotain; http://www.alpineexposures.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Pitää käydä tutustumassa tuolle sivustolle.

      Poista
  3. Tuo 4-5 kg tuntuu kyllä painavalta. Itse olen kiivennyt vähän matalampia vuoria ja kyllä niitä grammoja joutuu miettimään että saa repusta kaiken ylimääräisen pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän kyllä että paino mietityttää myös minua. Olisi helpompaa tehdä valintoja jos olisi kyseisistä olosuhteista kokemusta, mutta kun ei ole. Onneksi ennen huiputuspäivää me käydään matalemmilla kohteilla ja saan tuntumaa kalustoon, mitä oikeasti tarvitsen / pystyn kantamaan. Viimeiset päätökset syntyy vasta siellä.

      Poista
    2. Mitenkään masentamatta happi on aika vähissä kun mennään 3 000 m paremmalle puolelle, eikä siinä oikein kova kuntokaan auta. No se selviää teille, tsemppiä matkaan.

      Poista
    3. Näin minulle on kerrottu, saattaa olla että olen liian optimistinen kaluston suhteen. Otan mukaan kevyempääkin kalustoa ja teen päätökset paikan päällä. Kiitokset siitä kuuluu teille kaikille jotka taotte järkeä päähäni. Odotan kyllä mielenkiinnolla tulevaa koitosta...

      Poista
  4. Oikein hyvää juhannusta koko teidän tiimille! Kiva oli lukea tuo Markon roolikin teidän tiimissä, olen tiiviisti seurannut Janinan matkaa huipulle ja unohtanut, että onhan teitä muitakin sinne menossa ja samalla tavalla tarvitsette harjoittelua. Minusta tämä Janinan haave ja harjoittelu työn ja kodin ohessa on hatunnoston paikka ja odotan aina innostuneena, milloinka tulee blogiin uusi päivitys, anna palaa vaan Janina!! Mun juhannusjuoksu suoritettu tänä aamuna ja ihme ja kumma, tuuli oli tyyntynyt, nyt voi juhannus alkaa, lepoa ja hyvää syömistä. T. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kävin eilen heittämässä reilun tunnin lenkin Seurasaaressa, ja pidän nyt parin päivän tauon treenailusta. Herkuttelua ja juhannusjuhlaa.
      Ihanaa juhannusta sinullekin Leena ja lentoa askeliin, kun siten taas lenkkipolulle palailet!

      Poista
  5. Moikka. Polarin Timo kävi meille luennoimassa reissuistaan ja on käynyt tuollakin. Hän vois varmaan osata antaa hyviä vinkkejä kuvaamiseen ja muutenkin :) -Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollutkaan Polarista kuullut aiemmin ja kävin hänen verkkosivuillaan: vaikuttava kaveri! Täytyy perehtyä tarkemmin. Mahtavaa, kiitos vinkistä ja hyvää juhannusta Minna!

      Poista
  6. Kiitos sitä samaa sinulle :) -Minna

    VastaaPoista

Kiitos, kun kysyt, tsemppaat ja/tai kommentoit Janiinan Vuorenvalloitusta!