lauantai 27. kesäkuuta 2015

36 tuntia vuorokaudessa

Minulta on kysytty: "Miten ehdit tehdä kaiken?" Välillä olen virnistellen kertonut siirtyneeni 36-tuntiseen vuorokauteen, välillä olen huokaisten todennut, etten ehdikään. Treenaus, bloggaus ja kaikki oheistoiminta ovat vieneet paljon aikaa normaalin arjen ohella. Enemmän kuin osasin ennakoida.

Jansku Ojanen
Nyt olen kesälomalla, ja vaikka loppuvaiheen treenaus on intensiivistä, muu kiire on hellittänyt. Nukun pitkiä yöunia, luen Aamulehteä tunnin aamuisin, puuhaan kesäjuttuja tyttären kanssa, tapaan ystäviä ja makaan sohvalla jalat seinää vasten tuijottamassa Game of Thronesia ja Viikinkejä yömyöhään. Aikas mukavaa!

Mutta myönnän, että matkan varrella on ollut päiviä, jolloin olen miettinyt, että mihin olen oikein ryhtynyt. Tapanani ei ole tehdä asioita puolinaisesti, ja mieleen onkin jäänyt muutama tilanne, jolloin vuorokauden tunteja ja minuutteja (ja hermojani) on venytetty.

Erityisesti vaalin muistoa eräästä kylmästä ja pimeästä sydäntalven aamusta, kun ennen puolta seitsemää laahustin kohti kuntosalia. Mukana oli työlaukun, treenikassin, läppärin ja eväslaatikoiden lisäksi koko naisellinen laittautumisarsenaalini, koska iltapäivällä oli luvassa tärkeä työtapaaminen. Kun treenin jälkeen huomasin aamiaisrasian jääneen auki ja levinneen työvaatteiden päälle, oli tunnelma täydellinen.

Pari viikkoa aiemmin jo luulin saavuttaneeni kurjuuteni huipentuman: pimeässä eteisessä, kylmästä jo valmiiksi täristen kiskoin lenkkareita jalkaan kello kuusi aamulla. Se oli ainoa sopiva aika, muutoin olisi päivän lenkki jäänyt tekemättä. Saman viikon toinen lenkki tuli juostua klo 23 jälkeen illalla. Molemmilla kerroilla ulkona oli niin paljon loskaa, että juoksuhousuni olivat märät puoleen reiteen asti ja minulla oli sinertävät, ruttuiset "mummovarpaat", kun palasin kotiin.

Joululomalla ehdin lenkille maaseudun metsäteille vasta pimeän tultua. Katuvaloja ei ollut, ja lähtiessäni minulle sivumennen mainittiin, että alueella oli nähty karhuja. Vaikka en varsinaisesti pelkää pimeää, hiukan alkoi jännittää, kun säkkipimeässä hölkötin pitkin jäisiä ja hiljaisia metsäteitä valonani vain pieni taskulamppu.
– Villieläimet pelkäävät ääniä ja välttelevät ihmisiä, sanoin itselleni. Pian metsässä kaikuivat vapisevalla ja hengästyneellä äänellä nuotin vierestä vedetyt Kaija Koo -coverit. Tunnin ajan. Ääni meni, kaaduin kahdesti jäisellä tiellä ja takapuoleen tuli komeat mustelmat.

Jokaisella on kuitenkin rajansa. Talven ja kevään ajan myös työkiireet painoivat päälle ja lopulta huhtikuussa olin ihan poikki. Valmentajani Tapio kevensi treeniäni ja pisti minut lepäämään.
– Treenin pitää tukea muuta elämää. Silloin kun on paljon kiirettä muuten, on parempi treenata vähemmän hyvällä fiiliksellä. Se on tehokkaampaa, usko pois, hän tyrmäsi nurinani lintsaamisesta ja tsemppasi jaksamaan.

Niin. En ole ollut yksin, vaikka yksittäiset treenit saatan tehdä itsekseni. Kun silloin tammikuisena aamuna kuuden jälkeen raahauduin treenaamaan, seisoi Tapsa odottamassa minua kuntosalin vielä lukittujen ovien edessä. Lukuisina iltoina lähellä asuva ystäväni on napsauttanut saunan päälle ja lähtenyt kanssani lenkille. Äitini ja sisareni ovat tarvittaessa puuhanneet tyttären kanssa treenien aikana. Kiipeilyparini Laku on auttanut minua monessa asiassa ja jaksaa aina tsempata. Hierojani Katja työskentelee viikon jokaisena päivänä klo 8–21 välillä. Kun sopivaa aikaa ei silti tahtonut löytyä, tarjoutui hän tulemaan kotiini tekemään hieronnan tyttäreni nukkumaanmenon jälkeen.

Siinä se taas tuli, koko jutun toinen puoli. Kyse ei siis ole vain ajan löytämisestä tai edes motivaatiostani. Vaikka kaikki alkaa minusta itsestäni ja halustani toteuttaa unelma, lähipiiri toimii tukena ja asioiden mahdollistajana. Ei vuorokaudessani siis taidakaan olla lisätunteja. Minulla on vaan kova pää ja paras jengi ympärillä!

Janiina Ojanen Tapio Kamppi

4 kommenttia:

  1. Moi! Itse olen huomannut, et jos on paljon hommia,niin auttaa kummasti jos nousee tuntia aikaisemmin ja menee nukku myöhemmin,tosin se yleensä kostautuu myöhemmin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, väliaikaisesti kyllä jaksaa pienemmälläkin unimäärällä. Mutta pitkään niin ei voi jatkaa tai jossain kohtaa sitä alkaa hommat kärsiä tai huomaa itse nukahtelevansa julkisille paikoille :)

      Poista
  2. Kiva lukea hieman inhimillisemmästäkin puolesta. Suorituskeskeisyys on kovin tätä aikaa ja sen huomaa tätäkin lukiessa. Voimia ja ennekaikkea lepoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, joka tarinalla on aina monta puolta. Viimeiset viikot ennen matkalle lähtöä sisältävät runsaasti lepoa, jotta h-hetkellä ollaan täysissä voimissa.
      Kiitos toivotuksestasi ja kauniita kesäpäiviä sinulle!

      Poista

Kiitos, kun kysyt, tsemppaat ja/tai kommentoit Janiinan Vuorenvalloitusta!