torstai 23. heinäkuuta 2015

Entä kun se on ohi?

– Anteeksi neiti!
Minut pysäytetään lähikaupan eteisessä. Olen tulossa hikiseltä pyörälenkiltä ja kotimatkalla poikennut ostamaan kahvimaitoa. Arviolta kuusissakymmenissä oleva mies istuu kaupan eteisen seinustalla keppinsä kanssa. Hän viittoo minua luokseen:
– Mikä sinun lajisi on? Näytät urheilijalta, mutta en pystynyt päättelemään lajia. Joskus lajin voi päätellä ihmisen lihaksiston perusteella.

Janiina Ojanen VuorenvalloitusKerron, että harjoittelen Mont Blancia varten. Mies kyselee paljon ja innostuu sitten kertomaan taustastaan kilpahiihtäjänä. Hiihdosta ei koskaan tullut leipätyö, mutta hän näkee urheilun vaikuttaneen positiivisesti koko hänen elämäänsä. Mies on vakuuttunut, että juuri urheilutausta auttoi häntä toipumaan aivoinfarktista lähes täysin pari vuotta sitten. Vain toinen käsi jäi toiminnallisesti heikoksi.
– Kuule, koskaan ei tiedä, mihin elämä vie. Tuossakin menee entinen ammattijääkiekkoilija, hän nyökkää tervehdykseksi ohitsemme hiukan horjuvasti askeltavalle miehelle, jonka kasvoilla näkyy raskaan elämän merkkejä.
Unohdun pitkäksi aikaa kuuntelemaan miehen kertomuksia ja keskustelu vie mukanaan. Lähtiäisiksi hän kysyy nimeni, toivottaa onnea ja muistuttaa:
– Muista nauttia tekemisen hetkestä, mutta myös ottaa siitä oppi mukaasi.

Tosiaan. Tekemisen arvo kasvaa elämänmittaiseksi, kun kokemuksen jalostaa viisaudeksi. Silloin asioiden päättyminenkään ei tunnu menetykseltä.

Kohta edessä myös se hetki, jolloin Helsinki-Vantaan lentokentällä paiskaan kättä kiipeiliparini kanssa, nostan repun selkään ja kävelen ulos hämärään loppukesän iltaan. Istahdan autoon, nojaan otsani ikkunaa vasten ja katselen, kuinka maisemat vilahtavat ohi. Ehkä torkahdan hetken ja havahdun, kun pimeään taivaanrantaan ilmestyvät Tampereen valot. Öinen Tampere on niin kaunis. Tulen kotiin. Avaan oven, astun postikasan yli. Menen olohuoneeseen, laitan villasukat jalkaan ja istahdan sohvalle. Entä mitä sitten tapahtuu?

Miltä se hetki tuntuu? Miten siihen valmistaudutaan, kun melkein vuoden harjoittelu ja kohtaaminen Mont Blancin kanssa on takana? 

 – Olen lukenut jokaisen tekstisi. On ollut todella mielenkiintoista nähdä, kuinka ajatusmaailmasi kehittyy. Sitten syksymmällä, kun h-hetkestä on kulunut hiukan aikaa, lue koko blogisi alusta asti, sanoi isäni taannoin käydessään luonani. 

Isä on oikeassa. Olen oppinut aika paljon. Vahvuuksistani ja heikkouksistani. Suhtautumisestani vaikeuksiin ja ehkä vieläkin tärkeämpään asiaan: onnistumisiin. Olen oppinut pysähtymään onnistumisen äärelle, nauttimaan siitä ja kehumaan itseäni. Tiedän myös, missä osaamiseni rajat loppuvat ja uskallan senkin sanoa ääneen useammin kuin ennen. Ainakin toivon niin. Olen oppinut lisää nöyryyttä ja kärsivällisyyttä. 

Tämä projekti on kasvattanut myös itsevarmuutta ja omanarvontuntoa. Olen aina tehnyt asioita omalla tavallani, vaikka välillä olisi voinut päästä helpommallakin ja vaikka joskus on menty metsään ja lujaa. Muiden epäily tai arvostelu on joskus saattanut satuttaa syvästikin, vaikka sitä en olisi näyttänytkään. Minusta tuntuu, että nyt uskallan entistä rohkeammin katsoa maailmaa silmiin ja sanoa: 
– Tässä minä olen. Ota tai jätä.

Ihmisten merkitystä ei voi liikaa korostaa. Se on ollut ehkä tärkein oppi loppuelämää varten. Olen ollut ihmisten suhteen ennakkoluuloisempi kuin kuvittelin. Jatkossa lupaan olla avoimempi ja luottavaisempi. Tämän matkan varrella minulla on ollut kunnia tutustua aivan ainutlaatuisiin persooniin. Olen saanut neuvoja ja kannustusta monenlaisilta alojensa osaajilta, ja monet kiipeilijät, urheilijat ja muut vuoriensa valloittajat ovat jakaneet tarinansa kanssani auttaakseen valmistautumistani. Olen ennenkin sanonut, että te lukijat olette uudella tavalla avanneet silmäni ihmisten hienoudelle. Olen saanut vahvistusta asialle, jonka olen kyllä ennenkin tiennyt: maailma on täynnä hienoja ihmisiä, jotka ovat kallio läheisilleen. Parhaimmat voivat olla kallio sellaisellekin, jota eivät ole koskaan tavanneet. Olen oppinut uutta myös lähellä minua olevista ihmisistä. Tunnistan arvostuksen, kun sitä näen. Luulen tietäväni aika hyvin, ketkä minua rakastavat ja ketä minä rakastan. Se ei ole ihan vähän se.

Kaikki tämä ja paljon muuta, sellaista mistä minulla ei ole vielä aavistustakaan, on minulla mukanani sitten, kun istun taas tässä sohvalla ja Vuorenvalloitus 2015 on ohi. Joten enköhän minä selviä siitäkin hetkestä! 

Kaikenlaista sitä ehtiikin omaksua, kun vuoden laukkaa pitkin maita ja mantuja unelman perässä. :D
Janiina Ojanen

p.s. Väliaikatietoa Mont Blancilta: tällä hetkellä reittimme lisäksi myös Gouterin maja on suljettu. Maja tiedotti myöhään eilen illalla, että tämänhetkisten ennusteiden valossa uudelleenavaaminen lähimpien 10–15 päivän aikana näyttää epätodennäköiseltä.

Pakko myöntää, että hermot alkavat hiukan kiristyä. Olen odottanut tätä kauan, ja tilanne tuntuu raivostuttavalta. Mutta asiat ehtivät vielä muuttua, ja muitakin vaihtoehtoja on. Yritän nyt vain keskittyä valmistautumiseen. Säähän en voi vaikuttaa. Pette on se, joka tekee päätökset.
Pitäkää peukkuja!

8 kommenttia:

  1. Hieno projekti ja hyvin kirjoitettu! Ylitimme Atlantin purjeveneellä kahteen otteeseen tässä hetki sitten ja vaikka se ei olekaan suorituksena verrattavissa omaan huiputukseesi, niin oli yksi elämäni kohokohdista. Vaikka hetkeksi voi tulla tyhjä olo, niin reissuun on ihana palata mielikuvissa. Paljon hyviä muistoja jäi. Upeata reissua sinulle, kyllä täällä on peukut pystyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Annika!
      Jokaisella on omat vuorensa, kaikki yhtä arvokkaita: upealta ja jännittävältä kuulostaa purjehduksenne ja varmasti oli ikimuistoinen kokemus!
      Kiitos kannustuksesta ja että olet mukana!

      Poista
  2. Peukut ja varpaat on pystyssä täälläkin, oli kyllä taas niin kiva kirjoitus sinulta, ihania ajatuksia ja mietelmiä. Entä, kun se on ohi, varmaan takki tyhjä ja surullinen olo, no hetki menee muistellessa ja varmasti sinulle tulee uusia suunnitelmia. Isäsi ohje oli hyvä! Kiva, jos olet saanut meiltä lukijoilta jotakin, minä olen ottanut moton, nyt pitää tehä "Janinat", eli ku oikein on vastatuuli tai väsyttää, ajattelen, tee Janinat ja jollaa ihmeen huumorilla ja adrenaalilla matka jatkuu, kiitos! Jännä miten ajatukset ovat jo niin suorituksessa, että varmasti sinulla tämä arki ja kaikki mikä pyörii sen ympärillä on kuin leijuvaa, ei pysty keskittymään oikein mihinkään. Minulla ainakin ennen maratonia on kaikki rempallaan ja en kuule, mitä mulle puhutaan ja en muista mitää, ajatus on vain juoksussa. Eksyin muutes sen Carinan sivuille jotenkin, ja hänhän on kiivennyt viime elokuussa sinne, vai oliko niin? Kivat kuvat olivat, upeat maisemat, kävinköhän katsomassa sitä Gouterin majaa, en muista itsekään. No nyt tuli pikalähtö kaupoille, kyyti tuli. Palaillaan. T. Leena

    VastaaPoista
  3. Olen kuule ihan sanaton. Upeaa, että voin olla tukemassa tekemistäsi ja "apuna" hankalissa hetkissä! :)

    Ihmettelin Tapsalle tuota hajamielisyyttä ja levottomuutta ja hän sanoi sen kuuluvan valmistautumiseen. Eli antaa pölypallojen pörrätä nurkissa, kyllä ne odottavat meitä siellä haasteidemme jälkeenkin! :)

    Carina on käynyt Blancilla useamman kerran. Hän on tänä vuonnakin menossa ja tarjoutui viemään minutkin, mutta tällä kertaa päädyin valitsemaan Petten oppaaksi. Tiedä vaikka pääsisin joskus vielä seikkailemaan Carinan kanssakin, siinä vasta melkoinen nainen!

    Hyviä treenejä, Leena!

    VastaaPoista
  4. No minähän arvasin, et ei se huiputus tohon yhteen lopu, hienoo, uusii haasteita jo mielessä. Varmasti rasittaa tuo epävarma tilanne, no keskity vaan olennaiseen ja vietä aikaa tyttären kanssa. Pölypallot ei karkaa, muistan laittaneeni aikoinaan lapun tuulikaapin oveen "tässä talossa äiti harjoittelee maratonille, älä katso ympärille", taisi olla loppuviikot menossa ja meillä oli kolme lasta ja kaksi koiraa, huh huh, ku muistan sen ajan , niin naurattaa. Nyt on elämä jo niiiiin helppoa, välil ahistaa, kun ei oo mitään tekemistä ja lapsetkin kaikki jo omissa huusholleissaan. Ihmettelet varmaan, kun multa puuttuu aina kirjaimia, mutta se on mun murretta ja yleensä kirjoitan kavereilleni omal murteellain, yritän kovasti tätä oikein kirjoitusta nyt painottaa, vai annanko palaa omal murteel?? Kysyit jossain vinkkejä Genevestä, en ole siellä käynyt, mutta siellä on mun suuri ihailuni kohde patsaana Freddie Mercury. Jos kävelet ohi sano terkkuja multa, mun unelma on joskus päästä myös Geneveen Freddietä moikkaamaan. No asiaan, tuo oli vain kevennystä ja sinulle muuta luettavaa välillä, jahka ajatukset hetkeksi irtosivat huiputuksesta, käy kurkkaamassa googlesta tuo patsasjuttu. Kivaa viikonloppua ja elä tässä hetkessä. T. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lappu on huikea idea, taidan laittaa meidän eteiseen sellaisen myös. :D
      Anna mennä murteella vaan, ne ovat kielen rikkaus! En ole edes oikein huomannut puuttuvia kirjaimia, kun kuulen tekstisi mielessäni jutusteluna.

      Hienoa, nyt minulla on ainakin yksi ohjelmanumero valmiina: "Käy sanomassa Freddielle Leenalta terkkuja." Olen aina pitänyt Queenin musiikkia huikaisevana ja Freddietä nerona, joten ehdottomasti haluan nähdä sen patsaan!
      Kivaa viikonloppua Leena!

      Poista
  5. Olen samaa mieltä Leenan kans et nauti nyt tästä hetkestä. Olet tehnyt mitä pystyy nyt keräät voimia etkä pahemmin mieti mitä tulee reissun jälkeen. Arki tulee vastaan omalla .painolla ja siihen kuuluvat rutiinit.
    Tuli tässä mieleen et kun tykkäät kirjoittaa ja vielä hyvin,kun siihen lisäät matkustamista mistä tykkäät kans niin siinä sulla ois tulevaisuudessa mahdollisesti työ/ harrastus ja asuisit jossain keskieuroopassa missä vuoret ovat lähellä. Voisit välillä opasta joku vuoren huipulle. No niin tais minunkin ajatus karkaa käsist kun rupes tällaista kirjoitta.Tsemmppiä ja kärsivällisyttä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan hullumpi idea!
      Olette molemmat oikeassa, pitää nyt keskittyä tähän hetkeen. Vielä on muutama päivä tyttären kanssa ennen "tositoimia" ja niistä täytyy ottaa ilo irti.

      Aurinkoa!

      Poista

Kiitos, kun kysyt, tsemppaat ja/tai kommentoit Janiinan Vuorenvalloitusta!