lauantai 14. huhtikuuta 2018

Laulan sinut tähtiin


"Kun olit pienenä tyttönä luonani hoidossa, istuit keittiössä pitämässä minulle seuraa, kun pesin astioita. Tiesit, että vihaan tiskaamista. Ilahduttaaksesi minua sinä lauloit koko sen ajan, kun tiskasin. Muistan, kuinka heleällä äänellä lauloit, joskus oikeita lauluja, joskus keksit itse sanoja ja sävelmiä. Mutta voi kuinka sinä lauloit!"

Istuin sairaalan vuoteen vieressä ja pidin lähes 90-vuotiasta mummuani kädestä. Olin kuullut saman tarinan vuosien saatossa monesti, niin monta kertaa, etten ollut varma, oliko mielessäni leijuva hatara muistikuva oikea muisto vai tuhansien toistojen synnyttämä kuvitelma tilanteesta.

Katselin valkeilla lakanoilla lepäävää mummuani, suurta seikkailijatarta, joka yksin matkusti ympäri maapalloa silloin, kun maailma oli hyvin toisenlainen kuin tänään, ja ainakaan naisen ei ollut suotavaa niin tehdä. Keholtaan hentoinen – nyt 10-vuotiasta tytärtäni kevyempi ja suurin piirtein saman mittainen – teräsnainen tiesi, että elämää voi ymmärtää vain olemalla loputtoman utelias. Ja sen salaisuuksia tutkiessaan hän matkusti junalla halki Siperian, karkasi Kiinassa sairaalasta, lahjoi tiensä sukellusveneeseen.

Hän vieraili seitsemän kukkulan päälle rakennetuissa kaupungeissa.

Hän seisoi Lontoon kaaoksen keskellä päivänä, jona maailma sai tietää Elviksen kuolleen.

Yksin pienellä moottoriveneellä saaristomeren myrskyn aallokoissa hän ajoi mökiltä takaisin mantereelle päästäkseen kotiin.

Ja hän rakasti pieniä herkkiä esineitä. Pysähtyi taiteen äärelle, ihasteli luonnon ihmeitä. Seurasi aikaansa. Opetteli älypuhelimen käytön ja keskusteli kanssani lentävistä autoista.

1930-luvulla syntynyt esikuvani ja ystäväni näki maailman muuttuvan ja uskalsi muuttua sen mukana. Eli rohkeasti edellä aikaansa ja asetti esimerkin meille perässä tuleville. Hän kertoi loputtomasti tarinoita seikkailuistaan. Kuunteli minua ja rohkaisi seuraamaan sydämen ääntä – tekemään valintoja, jotka eivät aina olleet niitä tavanomaisimpia ja joita muut eivät ymmärtäisi.

"Oletko sinä onnellinen? Tee itsesi onnelliseksi. On haaskuuta olla onneton."

Vuosien ajan juttelimme puhelimessa joka sunnuntai. Kun kerroin matkustavani, lähes aina hän antoi vihjeen, mitä etsiä:
"Portugalilaiset ovat karhealla tavalla hurmaavia. Kuuntele heitä ja löydät välimerellisen ystävällisen elämäntavan mutta ilman turistien valtaamien naapurimaiden makeilua."
Lähetin postikortin joka paikasta. Niistä jokainen löysi paikkansa hänen jääkaappinsa ovesta, kirjahyllyn reunalta tai lipaston päältä.

Kun laskeuduin vuorilta, soitin aina hänelle ensimmäisenä:

"Kiitos kun soitit. Tiedän, että olet fiksu tyttö ja teet järkevästi, mutta silti minä valvoin ja odotin – Mutta kerro nyt, millaista se oli?"

Tiesin, että aika oli loppumassa. Mutta silti hyvästit tulivat yllättäen. Sydän puserruksissa yritin olla onnellinen hänen puolestaan, sillä tiesin hänen olevan valmis. Oman ikäväni kyllä kestäisin.

Tarina pienestä tytöstä laulamassa keittiössä on maalattu sydämeeni. Ja vaikka kukaan ei sitä tarinaa enää minulle toista, äänesi kaikuu mielessäni, ja nyt yön hiljaisina tunteina saatan melkein kuulla sen kaiun tähdissä. Saattakoon lapsuuteni laulun etäinen sointi sinut turvallisesti uusiin seikkailuihin, mummu. Kiitos huumorista ja yhteisistä nauruista. Kiitos ystävyydestä, rakkaudesta, esimerkistä ja viisaudesta. Hyvää matkaa. Olet rakas.

Janiina


10 kommenttia:

  1. Kaunis kirjoitus, riipaisi syvältä. Syvä osanotto menetykseesi ja suruusi.

    VastaaPoista
  2. Lämmin osanottoni! Suru kestää aikansa, mutta kauniit muistot säilyvät ikuisesti.

    VastaaPoista
  3. Lämmin osanottoni. Itsekin käyn suruprosessia läpi tällä hetkellä;se luopumisen tuska on suuri sekä kuolevalla että meillä jälkeenjääneillä. T. Eimi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eimi sekä lämpimiä ajatuksia ja osanottoni menetyksesi johdosta.
      Janiina

      Poista
  4. Aurinko laskee jo pitenee varjot, aika on eron ja jäähyväisten...
    Lammin osanotto myös minultakii. T. Leena

    VastaaPoista
  5. Osanottoni. Jälleen näkemisen toivossa...

    VastaaPoista

Kiitos, kun kysyt, tsemppaat ja/tai kommentoit Janiinan Vuorenvalloitusta!