torstai 6. lokakuuta 2016

Mountain is calling and I must go.

Oletko valmis?

Olen vähän levoton sielu. Ollut kai aina. Mieleni lepää liikkeessä. Oven karmit ovat aina sentin liian kapeat.

Olen löytänyt paikan, jossa tie ei koskaan ole liian lyhyt. Kaikki muu jää kauas. Vain sillä hetkellä on merkitystä. Se on rauhoittavaa. Vapaus.
Aamu Dôme du Goûterilla (4304 m),
 taustalla Bionnassayn kapea harjanne

Joko voidaan taas mennä?

Huh! Kuin olisin istunut teippi suun edessä. Kirjoittaminen on tapani analysoida asioita, painaa ne muistiin ja elää uudelleen. Kun kirjoitan, puhun reissukumppanilleni – eli sinulle – ja näen asiat elokuvana pääni sisällä. Kirjoittaminen on tärkeä osa seikkailua. Eli jos en kirjoita, myös seikkailu on tauolla.

Viime vuonna meni pari kuukautta Monte Rosaa sulatellessa. Tietoisesti keskityin muihin asioihin. Samaan aikaan minussa kypsyi ymmärrys. Viikkojen kuluessa oivalsin, että jokin oli muuttunut, luultavasti pysyvästi, ja tulisin aina kaipaamaan vuorille.

Olin suunnitellut, että tänäkin syksynä olisin hetken ajattelematta vuoria tai niille kiipeämistä. Tekisin ihan muuta.

Mutta eihän siitä mitään tullut.
Ensimmäisen viikon Mont Blancilta paluun jälkeen asetuin takaisin arkeen, pidin taukoa treenistä ja lepäsin. Huolsin kiipeilyvarusteet ja haikeutta tuntien pakkasin ne kaappiin.

Seuraavalla viikolla aloin treenailla kevyesti. Tuntui hyvältä päästä taas liikkumaan, ja Mont Blancilla telotun varpaan tulehduskin taipui antibiooteilla. Yritin keskittyä muuhun, mutta yhä uudelleen löysin itseni selaamasta nettiä ja tutkimasta vuoria.
Ennen kiipeilykohteen päättämistä koko maailma on avoin. Se on mahtava tunne. Mutta samalla tavoitteen puuttuminen aiheuttaa levottomuutta, kuin muurahaisia ihon alla.

Niin minä surffasin vuoria, salaa itseltäni muka. Se oli jännittävää ja synnytti ihanan ripauksen syyllisyyttä. Kuin olisi vahingossa päätynyt ikkunaostoksille verkkokauppaan. Tiedät varmaan sen tunteen, kun keräät digitaaliseen ostoskoriin asioita tietäen, ettet voi ostaa niitä. Ainakaan kaikkia. Ainakaan kerralla. Mutta et voi mieltäsi malttaa ja laitat ne koriin, ihan vaan huvin vuoksi. Ja viime hetkellä, juuri ennen kuin olet päättänyt elää kuukauden kaurapuurolla ja ryhtymässä syöttämään luottokortin tietoja, ryhdistäydyt ja suljet selaimen.

Tovin kuluttua totesin, että tämähän on naurettavaa. Päätin, etten enää estäisi itseäni katselemasta. Hitto soikoon, minähän olen aikuinen. Ajattelin, että jos vaan ihan pikkuisen ideoisin...

Ensin kuitenkin piti käydä se tärkein keskustelu.
Koska halusin olla varma, että kuulisin ja kuuntelisin maailmani tärkeintä ihmistä kunnolla, puhuimme tyttäreni kanssa vuorista ja kiipeämisestäni useampaan otteeseen:

Noin viikko Mont Blancilta palaamiseni jälkeen kävimme ensimmäisen juttutuokion. Kun kysyin, mitä mieltä hän olisi, jos jatkaisin kiipeämistä, tyttö ilmoitti, että senkus jatkat. 9-vuotiaan suoruudella hän totesi, ettei ollut reissuni aikana edes muistanut minun olevan kiipeämässä muulloin kuin silloin, kun soitin hänelle kuulumisia.

Palasin asiaan muutamaa päivää myöhemmin, ja hän totesi, että "johan minä sanoin, että joo". Kuulemma seuraavan kerran lupaa tarvitsee kysyä vuonna 2020. Hän totesi, ettei juurikaan mieti kiipeämistäni, eikä se vaivaa häntä. Uskon tyttären sanoihin, mutta tiedän myös, että matkan varrella tulee aina kysymyksiä ja välillä myös huolestumisen hetkiä. Niin sovimme, että asioista jutellaan aina, kun yhtään siltä tuntuu. Ja että heti pitää kysyä äidiltä, jos ja kun jokin mietityttää.

Niin saatoin aloittaa suunnittelun.

Ajatusteni syövereihin tuijotellessani ymmärsin, ettei sattumanvarainen vuoren valinta toisensa jälkeen olisi minulle oikea tapa. Tarvitsen uuden tavoitteen: suunnitelman ja haasteen, johon sitoutua ja jota kohti pinnistellä. Filosofian tekemiselle, syitä ja seurauksia.

Minä en tavoittele korkeimpia huippuja. En halua kiivetä vaarallisimpia vuoria. Mutta mitä minä haluan?
Listasin vuoret, joita olin kartoitukseni lomassa kahlannut. Kirjasin syitä, miksi niille halusin. Yritin selvittää, miksi juuri ne valikoituivat.

Nyt minä taidan sen tietää. Olen jo melkein varma. Kuva mielessäni on kuin hiukan lainehtiva veden pinta. Haluan tuijottaa sitä vielä hetken ennen kuin kerron, mitä näen. Koska ääneen sanottuna asiat muuttuvat todeksi.

Pitkätkin matkat kuljetaan askel kerrallaan, ja minä tiedän, mistä omani aloitan. Alppien korkeimman ja toiseksi korkeimman vuoren olen kiivennyt. Nytkin kohteeni valitsi minut, ei toisinpäin. Sattumien seurauksena katseeni kääntyi Venäjän suuntaan vuoreen, jota en ollut listalleni alunperin kirjannut. Nyt päätös on tehty ja matkajärjestelyt alkaneet.

Ensi kesäkuussa minä tavoittelen Euroopan mantereen korkeinta huippua, Etelä-Venäjän Kabardi-Balkariassa, Kaukasuksen vuoristossa sijaitsevaa Elbrusia (5642 m).

Lähtöön on aikaa kahdeksan kuukautta, joten valmistautuminen alkaa heti. Hurraa! Tuletko mukaan?
Siellä se on. Elbrus.

16 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä päivän paras uutinen :) Kun se oma laji löytyy, niin sitä vain on saatava aina lisää ja lisää. Sinä olet selvästi löytänyt oman lajisi, ja kun osaat vielä noin hyvin siitä kirjoittaa, niin mikäs sen mukavampaa meille tasamaan tallaajille. Saadaan taas paljon kiinnostavaa luettavaa. Kiva kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tapani!
      On ihanaa jakaa kokemuksia, kun mukana on tämmöinen porukka. :)

      Poista
  2. Selvä.Valmistautuminen alkakoon.
    Äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidit on kyllä huippuja tyyppejä. <3

      Poista
  3. Ehdottomasti. Kaunis vuori.
    T. Eimi

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen mukana,tosin aika nopea toimintaa. Olin ajatellut et vasta loppuvuodesta tulisi seuraava projekti esille. Mutta nyt meillä on taas mitä seurata,kiitos siitä. T. Anders

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ajattelin, mutta toisin kävi. :) Kirjoitustaukokin on tuntunut ankealta, joten päätin antaa itselleni armoa senkin suhteen. Huippua, että olet aina mukana A!

      Poista
  5. Mukana matkalla, huimaa!

    SariK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa Sari, kiitos! :)

      Poista
  6. Mahtavaa!
    Kiva seurata tätä omien polkujen lomassa. Ehkä kohta itsekkin taas uskallan sanoa seuraavat seikkailut ääneen. Vielä olen vaalinut niitä vain ajatuksissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet mukana Katja, ja onnea omien suunnitelmiesi kanssa! Ehkä tulet sitten kertomaan niistä tännekin, kun ne on ääneen sanottu?

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Mahtava uutinen Janiina! Oli upeeta avata nää sivut, ja oho, Janiina on kirjottanu jotaa!!! Oon jo monta kertaa käyny kattomas, mut aattelin, ei se viel kirjota, antaa nyt tytön rauhottuu, niinku itekkii oon tehny suoritukseni jälkee. Voi mikä ilon päivä meille taas koitti, eiku menox ja mukana ollaa. T. Leena

    VastaaPoista
  9. Voi ei. Ihan kuin olisin lukenut omia ajatuksiani. Meillä tuntuu olevan samanmoiset ajatukset kiipeilystä. Tsemppiä Elbrusille. Haluaisin lähteä toisenkin kerran Elbrusille, mutta tuskin se oikeasti onnistuisi. Vaikka ei sitä tiedä. Joka tapauksessa voin kertoa sulle omasta reissustani ja kokemuksista ja antaa joitain vinkkejä jos kiinnostaa. Ota yhteyttä vaikka e-maililla; vilzujarvinen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Vilzu! Laitoin sinulle sähköpostia. Jutellaan!

      Poista

Kiitos, kun kysyt, tsemppaat ja/tai kommentoit Janiinan Vuorenvalloitusta!